José Mourinho otti kantaa Manchester Cityn mahdolliseen pisterangaistukseen: ”Sitten minulle on maksettava mestaruusbonukset”
José Mourinho kohtaa torstaina Manchester Unitedin.
Mourinhon valmentama Fenerbahçe isännöi Manchester Unitedia Eurooppa-liigan liigavaiheen kolmannella kierroksella.
Mourinho valmensi Manchester Unitedia noin kahden ja puolen vuoden ajan. Pesti päättyi potkuihin joulukuussa 2018. Mourinho johdatti Manchester Unitedin Eurooppa-liigan ja FA Cupin voittoihin.
Lisäksi Manchester United sijoittui toiseksi Valioliigassa kaudella 2017-18. Paikallisvastustaja Manchester City juhli tuolloin mestaruutta voitettuaan sarjan 19 pisteen erolla Manchester Unitediin.
Valioliiga ja Manchester City taistelevat parhaillaan keskenään oikeudessa. Valioliiga syyttää Manchester Cityä muun muassa sarjan taloudellisten sääntöjen rikkomisesta. Manchester Cityä uhkaa muun muassa merkittävä pisterangaistus, joka voisi teoriassa nostaa Manchester Unitedin Valioliigan mestariksi.
Mourinho on tietoinen Manchester Cityn mahdollisesta pisterangaistuksesta.
– Voitimme Eurooppa-liigan ja päädyimme toiseksi Valioliigassa vuonna 2018. Mielestäni meillä on edelleen mahdollisuus voittaa se mestaruus, koska kenties Manchester City saa pisterangaistuksen. Ehkä voitamme mestaruuden ja sitten minulle on maksettava mestaruusbonukset ja haluan myös mitalin, Mourinho sanoi.
Manchester United pelaa surkeaa alkukautta. Kahdeksasta sarjaottelusta tuloksena on vain kolme voittoa ja lisäksi joukkue on jäänyt tasapeliin kummassakin Eurooppa-liigan ottelussa. Mourinho ei iloitse Manchester Unitedin vaikeuksista.
– Toivon heille pelkkää hyvää. En tule iloiseksi siitä, jos heillä on vaikeaa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma