Luton tuomitsi pelaajaansa kohdistuneen rasismin poikkeuksellisella tavalla: ”Tiedämme, kuka olet”
Mestaruussarjan Luton Town on tuominnut hyökkääjänsä Elijah Adebayoon kohdistuneen rasismin poikkeuksellisella tavalla.
Seuran mukaan Adebayolle, 26, lähetettiin rasistisesti loukkaava viesti keskiviikkona, kun joukkue hävisi Sunderlandille 1-2. Viestistä on raportoitu eteenpäin poliisille ja Instagramille.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Luton on tuominnut Adebayon saamat rasistiset viestit. Viime lokakuussa hyökkääjä sanoi, että hän on ”väsynyt” jatkuviin solvauksiin.
Lutonin mukaan uusimman viestin lähettäjä on valitettavasti seuran vanha tuttu.
– Aivan kuten sanoimme vuosi sitten, ja aivan kuten teemme AINA, kun pelaaja tai henkilökunnan jäsen joutuu solvaamisen kohteeksi, me seisomme Elijahin rinnalla ja tuemme häntä yksiselitteisesti.
– Henkilölle, joka raukkamaisesti tunkeutui Elijahin yksityisviesteihin: Tiedämme, kuka olet, ja sinä tiedät, kuka olet. Et ole kasvoton tili. Olet tili, josta olemme valitettavasti tottuneet raportoimaan viime vuosina.
– Mutta aivan kuin sinulla olisi munaa tulla Kenilworth Roadille ja sanoa se päin naamaa. Me haastamme sinut. Jos teet niin, kohtaat kaikki Luton Townin työntekijät, jotka seisovat Elijahin rinnalla.
– Minkäänlaista solvaamista ei tule hyväksyä. Mutta tietävätkö kaikki sen? Siksi me teemme osamme valistaaksemme kaikille, että rasismi ja kaikenlainen solvaaminen on vastenmielistä ja tuomittavaa.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Newcastle kisaa Hollannin huippulupauksesta
- Thomas Tuchelilta pyyntö Englannin pelaajille: ”Älkää tehkö sitä”
- Bournemouthin tähtipelaaja kiinnostaa Valioliigan jättejä
- Arsenalille huonoja uutisia maajoukkuetauolta
- Thomas Tuchel piti puhuttelun Tottenhamin pelaajalle: ”En pitänyt siitä”
- West Ham -tähti kävi läpi kesän siirtosaagaa: ”Ehkä minun ei pitäisi sanoa tätä”
- Fabrizio Romano: André Onana jättää Manchester Unitedin pysyvästi ensi kesänä
- Graham Potter antaa Alexander Isakille lepoaikaa: ”Meidän on oltava fiksuja”
- Fulhamille surkeita uutisia – ykköskärki loukkaantui taas
- Hurja väite: Jude Bellingham ja Phil Foden penkillä MM-kisoissa?
- Fabrizio Romano: André Onana jättää Manchester Unitedin pysyvästi ensi kesänä
- West Ham -tähti kävi läpi kesän siirtosaagaa: ”Ehkä minun ei pitäisi sanoa tätä”
- Hurja väite: Jude Bellingham ja Phil Foden penkillä MM-kisoissa?
- Hirvittävä rutistus edessä: Valioliiga-nousija tuhoon tuomittu?
- Graham Potter antaa Alexander Isakille lepoaikaa: ”Meidän on oltava fiksuja”
- Ivan Toney yhdistetty Valioliigaan – seurapomo otti kantaa huhuihin
- Thomas Tuchel: Englannilla ”liikaa” huippupelaajia – jotkut saattavat jäädä ulos MM-kisoista
- Aftonbladet: Suomen maajoukkuepelaaja siirtymässä Englannin kakkostasolle?
- Fulhamille surkeita uutisia – ykköskärki loukkaantui taas
- Jamie Carragher kertoi, miksei Mohamed Salah’n avauskokoonpanon paikkaa voi pitää itsestäänselvyytenä