Alan Shearer ymmärtää Erik ten Hagin potkut – nosti esiin Antonyn: ”Kun maksat 95 miljoonaa…”
Erik ten Hag sai potkut Manchester Unitedin päävalmentajan paikalta maanantaina.
Ten Hag ehti valmentaa Manchester Unitedia noin kahden ja puolen vuoden ajan, mutta tulokset olivat lopulta niin huonoja, että seurajohto päätti antaa hänelle potkut.
Ten Hag voitti Manchester Unitedin kanssa FA Cupin ja liigacupin, mutta tulokset Valioliigassa ja eurokentillä jäivät laihoiksi.
Manchester United on parhaillaan vasta 14. sijalla Valioliigassa. Yhdeksästä sarjaottelusta tuloksena on vain kolme voittoa ja lisäksi Manchester United ei ole voittanut ainuttakaan kolmesta Eurooppa-liigan ottelustaan.
Alan Shearer kertoi Mirrorin haastattelussa ymmärtävänsä, miksi ten Hag sai potkut.
– Ten Hag osoittaa oikeutetusti kahta voitettua pokaalia, mutta Manchester United sijoittui viime kaudella kahdeksanneksi ja on tällä hetkellä 14. sijalla. Manchester Unitedin kokoista seuraa arvostellaan aina sen perusteella, mille sijalle se päätyy Valioliigassa. Nämä liigasijoitukset eivät ole olleet tarpeeksi hyviä. Kun katsot Valioliigaan tulleita valmentajia, voit jo nyt sanoa, millainen identiteetti heillä on ja millaista jalkapalloa he haluavat peluuttaa. Emme nähneet sitä missään vaiheessa ten Hagin Manchester Unitedilta.
Shearerin mukaan ten Hagin hankinnat eivät onnistuneet. Räikeimpänä esimerkkinä pidetään Antonya.
– Monet Manchester Unitediin tulleista pelaajista oli työskennellyt aiemmin ten Hagin kanssa. Ten Hag todella halusi nämä pelaajat joukkueeseensa, koska hän vaati seurajohtoa hankkimaan heidät. Kun maksat 95 miljoonaa euroa Antonysta, on sen hankinnan onnistuttava, ja on selvää, ettei hän ole onnistunut Manchester Unitedissa.
LUE MYÖS
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja