Näin Eddie Howe vastasi Newcastlen kannattajien vihellyskonserttiin
Varsin kaksijakoista syyskautta pelaava Newcastle hävisi viime viikonloppuna Chelsealle 1-2.
Chelsea veti pidemmän korren Lontoossa ja nappasi täyden pistepotin Newcastlen isäntänä.
Newcastlen päävalmentaja Eddie Howe otti Sandro Tonalin vaihtoon noin 25 minuuttia ennen päätösvihellystä. Newcastlen kannattajat pettyivät Howen ratkaisuun ja palkitsivat vaihdon vihellyskonsertilla.
Howe muistutti kannattajia, ettei vaihdosta kentälle tulleen Sean Longstaffin ollut kiva pelata vihellyskonsertin jälkeen.
– Ennen kaikkea rakastan sitä, että kannattajat arvostavat Sandroa yhtä paljon kuin minäkin arvostan häntä. Se on todella hienoa. Pyytäisin vain sitä, että kaikki turhautuminen osoitettaisiin minua kohtaan. Ymmärrän, että pelaajille voi olla vaikea tulla sisään kentälle tuollaisen jälkeen, vaikkei sen pitäisikään pakosti vaikuttaa heidän peliesityksiinsä. Se kuitenkin luo epäilyksiä.
Howen mukaan vaihdot on syytä tehdä aikaisin, jotta kentälle tulleet pelaajat saavat aidon mahdollisuuden päästä peliin mukaan.
– Minun on tehtävä vaikeita päätöksiä varsinkin keskikentällä, koska minulla on kolme loistavaa keskikenttäpelaajaa avauksessa. Kun olet häviöllä, joudut tekemään päätöksiä, jotka voisivat auttaa joukkuetta. Ja se on tehtävä ajoissa, koska tiedän, että jos annat pelaajalle peliaikaa kymmenen minuutin edestä, eivät he pääse kunnolla peliin sisään tai löydä rytmiään.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!