Times: PGMOL-pomo Howard Webb pitää Erik ten Hagin potkuihin johtanutta rangaistuspotkua virheellisenä tuomiona
Erik ten Hag sai potkut Manchester Unitedin päävalmentajan paikalta viime viikon maanantaina.
Potkut tulivat vain hetki sen jälkeen, kun Manchester United hävisi Valioliigassa West Hamille 1-2.
West Hamin voittomaali syntyi lisäajan rangaistuspotkusta. Matthijs de Ligt osui boksissa West Hamin Danny Ingsiin, joka kaatui kontaktin seurauksena maahan.
Ottelun viheltänyt David Coote ei tuominnut siitä aluksi rangaistuspotkua, mutta VAR pyysi Cooten katsomaan tilanteen VAR-näytöltä. Coote kelaili eri kuvakulmia muutaman minuutin ajan ja vei pallon lopulta pilkulle. Jarrod Bowen laukoi rangaistuspotkun maaliin ja West Hamin voittoon.
Timesin saamien tietojen mukaan Valioliigan erotuomarien kattojärjestön PGMOL:n johtaja Howard Webb pitää ratkaisua virheellisenä. Webbin mukaan tilanteesta ei olisi pitänyt viheltää rangaistuspotkua.
Timesin mukaan Webb on ilmoittanut kantansa ja sanonut, että Cooten alkuperäisen ratkaisun olisi pitänyt jäädä voimaan, jolloin palloa ei olisi viety pilkulle.
Webbin odotetaan ottavan tapaukseen julkisesti kantaa ensi viikolla.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni