Valioliiga-legendojen mukaan Chelsea on väärässä kilpailussa

Chelsea teki torstaina Konferenssiliigan historiaa kaatamalla armenialaisen Noahin kotikentällään 8-0.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun vuonna 2021 lanseeratussa kilpailussa on nähty kahdeksan maalin voitto.
Viime kaudella näytti pitkään siltä, että Chelsea jää kokonaan europeleistä ulos, mutta se nousi kahden viimeisen kierroksen aikana Valioliigan kuudennelle sijalle. Tie Konferenssiliigaan oli kivinen vielä siitä eteenpäin, sillä Chelsea voitti karsintojen playoff-kierroksella sveitsiläisen Servetten yhteismaalein 3-2.
Varsinaisessa lopputurnauksessa Chelsea on kuitenkin ollut aivan omaa luokkaansa, vaikka se on kierrättänyt miehistöään. Tähtipelaaja Cole Palmeria ei edes rekisteröity syksyksi mukaan lontoolaisten pelaajaryhmään.
Kolmen pelin jälkeen Chelsea on liigavaiheen piikkipaikalla voitettuaan kaikki ottelunsa. Torstain murskavoitto nosti lontoolaisten maalieron jo 13 pykälää plussan puolelle. Jotakin tasoerosta kertoo se, että Chelsean ja Noahin välissä on UEFA:n seurarankingissa yli 300 sijaa.
Chelsean entinen keskikenttäpelaaja Joe Cole arveli TNT Sportsin lähetyksessä, että hänen ex-joukkueensa on väärässä kilpailussa mukana.
– Chelsean ei pitäisi olla tässä kilpailussa, mutta siellä he ovat.
– Tämä turnaus alkaa Chelsean osalta vasta puolivälieristä tai välieristä. He ovat valtavia voittajasuosikkeja.
Colen entinen maajoukkuekaveri Peter Crouch oli samaa mieltä.
– Kun katsoo joitain nimiä, en näe, miten he voisivat hävitä tämän turnauksen.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa

- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää