Ruotsalaistähti jäi sivuun maajoukkueesta – ei vastannut valmentajan puheluihin: ”Ehkä hän on ollut todella kiireinen”
Anthony Elanga ei osallistu Ruotsin A-maajoukkueen marraskuisiin otteluihin.
Elangaa ei kutsuttu maajoukkueen mukaan.
Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentaja Jon Dahl Tomassonin mukaan hän ei saanut missään vaiheessa yhteyttä Elangaan ja päätti siten jättää hänet ulos maajoukkueesta.
Fotbollskanalenin saamien tietojen mukaan Elanga oli maajoukkueen ainoa pelaaja, joka ei osallistunut lokakuussa Viro-voiton jälkeen joukkueen yhteiselle illalliselle. Elanga ei ilmoittanut itsestään ja jätti illallisen väliin, eikä hänestä ole sen koommin kuultu Ruotsissa.
– Sitä on kysyttävä Anthonylta. En koe olevani paras ihminen selittämään hänen tunteitaan. Sitä pitäisi kysyä suoraan häneltä. Hän ei ole soittanut minulle. Yritin soittaa hänelle, mutta emme ole olleet yhteyksissä. Olen kuitenkin varma, että puhumme ennen seuraavaa maajoukkuetaukoa. Siihen on pitkä aika. Tämä on varsin epätavallista, mutta emme voi tehdä sille mitään. Ehkä hän on ollut todella kiireinen, Tomasson sanoi Fotbollskanalenille.
Elanga, 22, on nimetty syksyn aikana kahdeksan kertaa Nottingham Forestin avauskokoonpanoon Valioliigassa. Laitahyökkääjän maalitili on vielä avaamatta.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana