Valioliigan kohutuomari vetää valkoista jauhetta nenäänsä uudella videolla
The Sun on saanut haltuunsa videon, jossa Valioliiga-tuomari David Coote vetää valkoista jauhetta nenäänsä.
Kahdeksan sekunnin klipissä Coote, 42, käyttää rullattua seteliä nuuskatakseen pankkikortin vierestä viivan valkoista jauhetta nenäänsä.
Sunin mukaan Coote lähetti videon kaverilleen WhatsAppissa. Lehti kertoo, että video oli kuvattu 6. heinäkuuta, päivä sen jälkeen, kun Coote oli toiminut videotuomarin avustajana Espanjan ja Saksan EM-puolivälierässä.
Cooten nimi on jo valmiiksi pyörinyt otsikoissa toisen julkisuuteen tulleen videon takia. Alkuviikosta sosiaalisessa mediassa levisi klippi, jossa Coote haukkuu Liverpoolia ”paskaksi” ja joukkueen entistä manageria Jürgen Kloppia ”kusipääksi”.
Valioliigan erotuomarien kattojärjestö PGMOL ilmoitti videon tultua julki, että Coote on hyllytetty tehtävistään tutkinnan ajaksi.
Nimettömänä pysytellyt Cooten ”kaveri” kertoi Sun-lehdelle, ettei yllättynyt videosta, jossa Coote haukkui Kloppia ja Liverpoolia. Sunin mukaan Cooten kaveri halusi puhua tuomarin käytöksestä, koska tämä on ”kehuskellut käyttäneensä huumeita toistuvasti isojen turnausten ja isojen Valioliiga-pelien yhteydessä”.
– Mielestäni FA:n ja erotuomareiden hallintoelimen on varmistettava, että meidän kaikkien rakastama urheilulaji on suojattu ja että sitä johtavat oikeat ihmiset. Viestini David Cootelle on… Apua löytyy kyllä.
PGMOL on tietoinen myös jälkimmäisestä julkisuuteen tulleesta videosta.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
