Cole Palmer ei ehtinyt hyvästellä Manchester Cityn pelaajia: ”Minun piti vain kerätä kamppeeni ja lähteä”

Cole Palmer siirtyi Manchester Citystä Chelseaan syyskuun alussa 2023.
Siirto tapahtui siirtoikkunan viimeisillä hetkillä, ja Chelsea maksoi Palmerista lopulta noin 47 miljoonaa euroa.
Palmer on Manchester Cityn oma kasvatti ja ehti pelata seuran edustusjoukkueessa 41 ottelua ennen siirtoaan Chelseaan. Palmer lähti peliajan perässä Lontooseen, sillä hän tiedosti, ettei olisi saanut haluamaansa vastuuta Pep Guardiolan alaisuudessa.
Valinta on osoittautunut oikeaksi, sillä Palmer pelaa loistavaa ja etenkin tehokasta jalkapalloa Chelseassa. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 58 otteluun on syntynyt peräti 32 maalia ja 20 maalisyöttöä.
– En ollut aluksi edes siirtymässä Chelseaan. Lopulta he onnistuivat vakuuttamaan minut. Tiesin, etten tulisi pelaamaan Manchester Cityssä niin paljon kuin olisin halunnut. Muistan harjoitelleeni eräänä keskiviikkona Manchester Cityn kanssa ja silloin uutisissa puhuttiin, että seurat yrittävät päästä sopuun siirtosummasta. Joka kerta, kun pallo meni pois pelistä harjoituksissa, kysyin joukkueen huoltajilta ja lääkäreiltä, joko seurat pääsivät sopuun, Palmer paljasti GQ:lle.
Siirto tapahtui lopulta niin nopeasti, ettei Palmer ehtinyt hyvästellä Manchester Cityn pelaajia.
– En saanut siten mahdollisuutta enää tavata joukkuettani ja sanoa, että lähden muualle. Minun piti vain kerätä kamppeeni ja lähteä. Lähetin viestin joukkueen WhatsApp-ryhmään, jossa kiitin heitä ja ilmoitin lähdöstäni. Se oli siinä.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”

- Newcastlelle ikäviä uutisia – uudet hankinnat sivuun viikonlopun pelistä