Eddie Howelta ikäviä uutisia Newcastlen kannattajille – tammikuun siirtoikkuna jäämässä hiljaiseksi
Newcastlen syyskausi on sujunut varsin kaksijakoisissa merkeissä.
Alkukaudella Newcastle nappasi muutaman vakuuttavan voiton, mutta sen jälkeen edessä oli pienoinen syväntövaihe – niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin.
Newcastlen päävalmentaja Eddie Howe on onnistunut kääntämään laivan ja joukkue nappasi viime viikkoina hyviä tuloksia.
Ennen marraskuun maajoukkuetaukoa Newcastle kaatoi Valioliigassa Arsenalin ja Nottingham Forestin.
Newcastle on parhaillaan kahdeksantena sarjataulukossa. Matkaa Mestarien liigaan oikeuttavalle neljännelle sijalle on vain pisteen verran.
Newcastlen viime kesän siirtoikkuna oli huomattavasti rauhallisempi kuin aiemmin. Newcastle ei pystynyt käyttämään rahaa pysyäkseen Valioliigan asettamissa taloudellisissa raameissa.
Newcastlen kannattajat vaativat hankintoja tammikuun siirtoikkunassa, mutta Howe pahoin pelkää, ettei seura kykene vahvistamaan joukkuettaan.
– On mahdoton arvata, mitä tuleman pitää. Tiedän, ettei kukaan halua kuulla tätä, mutta tammikuu on aina vaikea siirtoikkuna. Joka vuosi. Siksi meidän ei pitäisi välttämättä odottaa jotain muuta kuin sitä, mitä olemme jo nähneet viime vuosina. Viime kesän siirtoikkuna oli hiljaisempi kuin sitä edellisen kesän, joten tapahtuuko se myös tammikuussa? Mahdollisesti. En halua tehdä veikkauksia, mutta olisin yllättynyt, jos asia ei olisi niin.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi