Manchester Unitedin Tyrell Malacia avautui loukkaantumisestaan: ”Opin, että olen kärsivällisempi kuin kukaan muu”

Tyrell Malacia siirtyi Ajaxista Manchester Unitediin kesällä 2022.
Malacia pelasi ensimmäisellä kaudellaan mukavat 2687 peliminuuttia Manchester Unitedin takalinjoilla ja sai hyvin vastuuta Erik ten Hagin alaisuudessa.
Malacian vasen polvi operoitiin kesällä 2023. Leikkaus ei kuitenkaan sujunut odotusten mukaisesti, eikä polvi parantunut. Malacia joutui uuteen polvileikkaukseen muutamaa kuukautta myöhemmin.
Malacia ei ole pelannut otteluakaan Manchester Unitedin paidassa yli puoleentoista vuoteen, mutta paluu on lähellä. Laitapuolustaja pelasi seuran reservijoukkueen riveissä 45 minuuttia tiistaina. Malacian odotetaan pelaavan edustusjoukkueessa lähiviikkoina.
Athletic haastatteli Malaciaa, joka kertoi tunteneensa samat kivut polvessaan ensimmäisen leikkauksen jälkeen.
– Minulla on ollut todella paljon kärsivällisyyttä tämän prosessin aikana. Opin, että olen kärsivällisempi kuin kukaan muu tässä maailmassa.
– Kun tulin takaisin lomalta, juoksin harjoituksissa ja tunsin samat kivut. Minun piti aloittaa kuntoutus käytännössä alusta. Olin päivän ajan pettynyt ja sitten asenteenkin piti olla jo sellainen, että nyt lähdetään taas kuntouttamaan.
– Lopulta haluamme tehdä kaiken mahdollisimman hyvin, emmekä halua kiirehtiä. Nyt kuntoutus sujuu todella hyvin. Olen askel askeleelta lähempänä maalia. Kenties aiemmin asiat sujuivat liian nopeasti, joten olemme oppineet siitä.
Malacia kuntoutti itseään viime kaudella Hollannissa ja Barcelonassa. Manchester United kärsi huomattavista loukkaantumisongelmista, eikä seuralla ollut tuolloin mahdollisuutta yhden lääkärin sataprosenttista keskittymistä Malaciaan.
– Meillä oli tuolloin paljon loukkaantumisia ja oma vammani tarvitsi paljon huomiota, joten päätimme seuran lääkäreiden kanssa, että tarvitsen enemmän ihmisiä ympärilleni keskittymään vain omaan loukkaantumiseeni. Päätimme yhdessä seuran kanssa, että voin suorittaa kuntoutusta muualla.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen