Jamie Carragher: Manchester City saattaa menettää mestaruushaaveensa jo tänä viikonloppuna
Manchester City on kuuden ottelun voitottomassa putkessa.
Mukaan mahtuu viisi peräkkäistä tappiota ja aiemmin tällä viikolla Manchester City taipui 3-3-tasapeliin Feyenoordin isäntänä, vaikka Manchester City johti ottelua kolmella maalilla vartti ennen loppua.
Manchester City on jäänyt Valioliigassa jo kahdeksan pisteen päähän Liverpoolista. Liverpool isännöi Manchester Cityä sunnuntaina kärkikamppailussa.
Jamie Carragher kertoi Telegraphille uskovansa Manchester Cityn menettävän mestaruusssaumansa, jos se häviää viikonloppuna Liverpoolille.
– Vaikka Manchester City on näyttänyt niin huonolta edellisissä otteluissa ja osoittanut sellaisia heikkouksia, joiden korjaaminen vie aikaa, ei silti kukaan laske heitä täysin ulos Valioliigan ja Mestarien liigan voittotaistelusta. Se johtuu vain Guardiolasta. Jos kuka tahansa muu valmentaja valmentaisi Manchester Cityä, puhuisimme siitä, että seuran tämän kauden tavoite olisi sijoittua neljän parhaan joukkoon Valioliigassa.
– Pienellä varauksella ennustan, että jos Manchester City häviää Liverpoolille, ovat heidän mestaruushaaveensa ohi ennen joulua. Tämä voi jäädä kummittelemaan minua. 11 pisteen ero olisi liian suuri. Se ei välttämättä tarkoittaisi sitä, että Liverpool voittaa mestaruuden, koska myös Arsenalilla ja Chelsealla on realistiset mahdollisuudet siihen.
Carragherin mukaan Manchester Cityn pitäisi äityä suorastaan hurjaan voittoputkeen loppukauden aikana voittaakseen mestaruuden.
– Manchester Cityn pitäisi osoittaa joulun otteluruuhkaan mennessä pystyvänsä jälleen valtavaan voittoputkeen. Kukaan Manchester Cityn peliesityksiä analysoiva ihminen ei voi väittää, etteivät he häviäisi otteluakaan loppukauden aikana Anfieldin reissun jälkeen. Tämän hetken vireessä he voivat vielä hävitä 5-6 ottelua.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty