Manchester Cityn laitahyökkääjä otti kantaa kritiikkiin: ”Meistä voidaan sanoa mitä tahansa…”
Manchester Cityn loppusyksy on ollut vaikea.
Ennen keskiviikkoista Nottingham-peliä se oli peräti seitsemän ottelun voitottamassa putkessa, joista kuusi oli päättynyt tappioon. Manchester City onnistui kaatamaan Nottingham Forestin ja nousi neljänneksi Valioliigassa.
Manchester City on saanut viimeisen kuukauden aikana huomattavaa kritiikkiä peliesityksistään. Monet ovat jo laskeneet Manchester Cityn ulos mestaruustaistelusta. Sarjakärki Liverpool on yhdeksän pistettä Manchester Cityä edellä.
Nottingham Forestin verkkoon maalin iskenyt Jérémy Doku muistuttaa, ettei ulkopuolelta tuleva kritiikki vaikuta Manchester Cityn pelaajiin.
– Emme kuuntele sitä, mitä ulkopuolella puhutaan. Loppujen lopuksi kun kaikki menee hyvin, sinua kehutaan maasta taivaisiin ja sitten kun asiat menevät huonosti, olet kaikista surkein. Emme kuuntele tuollaista, vaan keskitymme oleelliseen omassa kuplassamme. Tiedämme, että yhdessä olemme vahvempia.
Doku otti kantaa väitteisiin, joiden mukaan Manchester City ei enää taistelisi Valioliigan mestaruudesta.
– Meistä voidaan sanoa mitä tahansa, mutta pysymme omassa kuplassamme. Olemme vasta joulukuussa. Jos muut ajattelevat, ettemme ole mestaruustaistelussa, niin antaa heidän ajatella niin. Me menemme ottelu kerrallaan eteenpäin ja yritämme voittaa mahdollisimman paljon otteluita. Katsotaan sitten lopussa, missä olemme.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga-seurojen havitteleman suurlupauksen hinta nousi yli haamurajan
- Viníciuksen hinta paljastui: ei aivan mahdoton
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta