Näin Guardiola kommentoi Mourinho-viittausta: ”Toivottavasti se ei toteudu kohdallani…”
Manchester City hävisi viime viikonloppuna Liverpoolille 0-2.
Manchester City on hävinnyt edellisestä kahdeksasta ottelustaan peräti kuusi. Kerran se päätyi tasapeliin, vaikka johti ottelua vartti ennen loppua 3-0. Keskiviikkona Manchester City palasi voittojen tielle voitettuaan Nottingham Forestin 3-0.
Liverpool-tappion jälkeen Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola näytti kuutta sormea Anfieldin yleisölle. Kuusi sormea merkitsi kuutta sarjamestaruutta, joihin Guardiola on Manchester Cityn johdattanut.
Muuan José Mourinho on tullut tutuksi samanlaisesta elekielestä. Mourinho on useasti osoittanut eleillään, sormillaan ja kommenteillaan, miten monta mestaruutta hän on urallaan voittanut.
Mourinhon ura on ollut jo pitkään melkoisessa laskusuhdanteessa. Guardiolalta tiedusteltiin lehdistötilaisuudessa, onko hänenkin ura joutumassa Mourinhon tavoin laskusuhdanteeseen.
– Toivottavasti se ei toteudu kohdallani. Loppujen lopuksi olemme joissain asioissa samanlaisia. Hän voitti kolmesti Valioliigan mestaruuden ja minä olen voittanut sen kuudesti. Ei se ole ihan sama asia, Guardiola muistutti.
– En ole koskaan ollut rauhallinen. Tiedättekö, miksi vaikutin aiemmin rauhalliselta? Koska voitimme. Voittaminen saa ihmiset vaikuttamaan rauhallisilta ja ystävällisiltä. Kun et voita, on tilanne täysin päinvastainen.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa