Liverpoolin toppari oli jättää seuran viime kesänä: ”Se oli lähellä”
Liverpoolin toppari Joe Gomez myöntää, että hän oli jättää seuran viime kesänä.
Gomez, 27, oli Valioliigan avauskierroksella sivussa Liverpoolin kokoonpanosta, koska hänen kerrottiin harkitsevan vaihtoehtojaan ennen siirtoikkunan sulkeutumista.
Lehtitietojen mukaan Gomezin perässä oli useita seuroja Englannista ja ulkomailta.
Athletic kertoo, että hän oli lähellä siirtyä Newcastleen, jonka laitahyökkääjän Anthony Gordonin oli määrä siirtyä vaihtokaupassa toiseen suuntaan. Harakat vetäytyi kuitenkin siirrosta viime hetkellä, koska sillä ei ollut enää tarvetta luopua Gordonista Valioliigan taloussääntöjen takia.
Gomez jäi Liverpooliin, jossa hän aloitti kauden rotaatiopelaajana, mutta viime viikkoina vastuuta on taas tullut loukkaantumisten myötä.
– Kyllä, se (siirto) oli lähellä, kommentoi Gomez Athleticin mukaan.
– Mutta minä keskityin aina täysillä seuraan. Tiedän, kuinka etuoikeutettu olen, kun saan olla täällä. Ensi kesänä tulee täyteen kymmenen vuotta. En pidä sitä itsestäänselvyytenä.
– Se (kaatunut siirto) oli nopeasti loppuun käsitelty. Se on jalkapalloa. Uskon vahvasti siihen, että keskitytään nykyhetkeen. Jos olisin jossain melkein kymmenen vuotta eikä minulla olisi yhtään notkahdusta, se ei olisi luonnollista, mikä varmaan kertoo kunnianhimostani.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä