Arsenalin ex-pelaaja: Unai Emery olisi ansainnut enemmän aikaa seurassa – ”Häntä kohdeltiin todella epäreilusti”
Arsenal palkkasi Unai Emeryn päävalmentajakseen kesällä 2018.
Emery ehti valmentaa Arsenalia lopulta alle puolentoista vuoden ajan ennen kuin pesti päättyi potkuihin loppusyksystä 2019.
Denis Suárez siirtyi Barcelonasta lainalle Arsenaliin tammikuussa 2019. Suárezin kevätkausi Arsenalissa meni pilalle loukkaantumisten vuoksi.
Tätä nykyä Villarrealia edustava Suárez kertoi mielipiteensä Emeryn ajasta Arsenalissa Athleticin haastattelussa. Suárez kokee, ettei Emery saanut tarpeeksi aikaa Lontoossa.
– Unai on huippuvalmentaja ja mielestäni häntä kohdeltiin todella epäreilusti Arsenalissa. Hän otti ohjakset Arsène Wengeriltä, joka oli ollut vuosikausia Arsenalin päävalmentajan. Ihmiset eivät olleet yhtä kärsivällisiä Emeryn kanssa kuin tietyillä hetkillä Wengerin kanssa. Kun vaihdat valmentajaa niin pitkän ajan jälkeen, etsit samalla uutta identiteettiä. Mielestäni Emery oli luomassa sellaista Arsenalissa.
– Arsenal oli tuolloin muutoksen kourissa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Prosessi ottaa oman aikansa. Emery vei joukkueen Eurooppa-liigan finaaliin ja johdatti Arsenalin viiden parhaan joukkoon Valioliigassa, mutta seura ei antanut hänen päättää projektiaan.
Suárez muistuttaa, että Emery olisi niittänyt menestystä Arsenalissa, jos pesti ei olisi päättynyt potkuihin.
– Pitää paikkansa, että Arsenalilla menee todella hyvin Mikel Artetan alaisuudessa, mutta tilanne olisi voinut olla samanlainen myös Emeryn kanssa. On vain katsottava, millaista työtä hän on tehnyt Aston Villassa. Hänen saavutukset puhuvat puolestaan. Jos Emerylle olisi annettu aikaa, taistelisi Arsenal Valioliigan ja Mestarien liigan voitoista. Emery ei ole kaukana siitä Aston Villassakaan, vaikka kyse on statukseltaan Arsenalia pienemmästä seurasta.
– Jos vertaat Artetan ja Emeryn joukkueita Arsenalissa, on kyse kuin yöstä ja päivästä. En ole varma, pääsisikö yksikään Emeryn pelaaja avaukseen tämän päivän Arsenalissa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”

- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?