Arsenalin pelaaja kieltäytynyt maajoukkuepeleistä – Thomas Tuchel aikoo olla yhteydessä
Englannin uusi päävalmentaja Thomas Tuchel sanoo, että hän aikoo olla yhteydessä Arsenalin puolustajaan Ben Whiteen maajoukkueeseen paluusta.
White, 27, ei ole esiintynyt Englannin paidassa sen jälkeen, kun hän lähti Qatarin MM-kisoista toissa vuonna ”henkilökohtaisten syiden” takia.
Lehtitietojen mukaan White loukkaantui, kun Englannin apuvalmentaja Steve Holland sanoi muiden pelaajien edessä, että Arsenal-puolustaja ei ole ”tarpeeksi kiinnostunut” jalkapallosta. Silloinen päävalmentaja Gareth Southgate kiisti välirikon kaksikon välillä.
Qatarin turnauksen jälkeen Arsenalista ilmoitettiin Englannin joukkuejohdolle, että White ei halua pelata maajoukkueen kanssa.
Tuchel, joka aloittaa Englannin päävalmentajana tammikuussa, sanoo, että Whitella on vielä mahdollisuus palata.
– Aion olla häneen yhteydessä. On aloitettava puhtaalta pöydältä, kommentoi Tuchel BBC:n mukaan.
– Aion olla stadioneilla [tarkkailemassa pelaajia] tammikuusta lähtien. En tule häiritsemään pelaajia, mutta heidän pitää tietää, että ”OK, pomo on täällä tammikuusta alkaen.
White on tällä hetkellä sivussa Arsenalin vahvuudesta polvivamman takia. Manageri Mikel Arteta sanoi marraskuussa, että puolustajan kuntoutumiseen menee ”kuukausia”.
LUE MYÖS
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
