Man Cityn tähtipelaaja ei stressaa ikääntymistä: ”Voin yhä vaikuttaa peleihin”
Manchester Cityn keskikenttäpelaaja Kevin de Bruyne ei koe, että hänen pelaamisessaan näkyy hidastumisen merkkejä.
De Bruyne, 33, on täysikuntoisena satavarma avauksen pelaaja Cityssä, mutta hän on parin viime vuoden aikana kärsinyt vaikeista takareisivaivoista.
Belgialaistähti ei kuitenkaan allekirjoita, että loukkaantumiset olisivat vaikuttaneet hänen tasoonsa. Hänellä vain menee nykyään kauemmin toipua vammoistaan.
– Ei, ei vielä [ole hidastumisen merkkejä]. Toki välillä tarvitaan hieman enemmän aikaa kuntoutumiseen, kommentoi de Bruyne Sky Sportsille.
– Minulla oli viime kaudella iso loukkaantuminen, siihen meni kuusi kuukautta, mutta mielestäni pärjäsin palattuani todella hyvin. Kun palasin kesällä [EM-kisoista], minusta tuntui todella hyvältä, mikä oli itse asiassa yllätys, koska en ollut vetänyt pre-seasonia.
– Sitten valitettavasti tapahtui tämä viimeisin loukkaantuminen, eikä se ollut mukava tilanne. Mutta minusta tuntuu yhä, että voin vaikuttaa peleihin. Jos pystyn siihen, pelaan jalkapalloa mielelläni.
– Tietysti jos jossain vaiheessa tulee aika, jolloin minusta tuntuu, että se vain vaikeutuu ja vaikeutuu, niin minun on tehtävä päätös. Mutta minusta tuntuu yhä hyvältä pelata jalkapalloa. Nautin siitä, ja se on tärkeintä.
De Bruynen sopimus Cityn kanssa päättyy tämän kauden jälkeen. Belgialaistaituri kertoi viime kuussa, että hän kävi aiemmin tänä vuonna neuvotteluja uudesta diilistä, mutta loukkaantumisen myötä keskustelu laitettiin jäihin. Uutta kerrottavaa ei vielä ole.
– En ole puhunut tällä hetkellä kenellekään. Tämä ei ole ollut oikea hetki sille. Voin hyvin, olen tyytyväinen, hoidan hommani. Kaikki tulee ajallaan.
Lehtitietojen mukaan City Football Group on valmis tarjoamaan de Bruynelle sopimusta jostain toisesta seurastaan, kun hän jonain päivänä jättää Manchester Cityn. Vaihtoehtoja löytyy kaikkiaan 11 kappaletta ympäri maailmaa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”