Ruud van Nistelrooy pettyi Leicester-kannattajien käytökseen: ”Sitä on vaikea katsoa vierestä”

Leicester sai varsin kylmää kyytiä sunnuntaina, kun se hävisi kotikentällään Wolverhamptonille tylysti 0-3.
Leicester-vahti Danny Ward on pelannut edelliset puolitoista ottelua joukkueen tolppien välissä ja päästänyt kuusi maalia.
Leicesterin kannattajat osoittivat mieltään Wardia kohtaan ja taputtivat ironisesti, kun hän otti vastustajan epäonnistuneita syöttöyrityksiä haltuunsa päästettyjen maalien jälkeen.
Leicesterin päävalmentaja Ruud van Nistelrooy kritisoi kannattajien reaktiota. Van Nistelrooy toivoo, että kritiikki osoitettaisiin ennemmin koko joukkueelle kuin vain yhdelle pelaajalle.
– Tuo ei tee pelistä hänelle helpompaa. Eikä koko joukkueelle. Tietenkin ymmärrämme kannattajien olevan pettyneitä, mutta sitä ei pitäisi osoittaa vain yhdelle pelaajalle. Kannattajilla on oikeus näyttää tunteita, buuata ja olla pettynyt tulokseen, mutta kun se osoitetaan yhdelle ihmiselle, on sitä vaikea katsoa vierestä.
– Ward piti itsensä hyvin kasassa pelin aikana. Ei ole helppoa, kun tuollaista tapahtuu ja ottaessasi pallon itsellesi ihmiset alkavat ironisesti taputtamaan. Se menee henkilökohtaiseksi. Ward on ensimmäinen, kuka katsoo itseään peiliin. Juuri, kuten me muutkin. Kannattajat haluavat pelaajiemme onnistuvan ja antavan kaikkensa seuran eteen. Joskus se ei vain onnistu.
– En ole miettinytkään Wardin ottamista pois maalilta suojellakseni häntä. Luotan pelaajiini.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean