Emmanuel Petit latasi suorat sanat Arsenalin pelaajista: ”Eivät ole tarpeeksi hyviä taistellakseen mestaruudesta”
Arsenal on parhaillaan toisena Valioliigassa.
Ottelun vähemmän pelannut sarjakärki Liverpool on karannut kuuden pisteen päähän Arsenalista.
Mikel Artetan miehistö on kärsinyt kuluvalla kaudella varsin merkittävistä loukkaantumisongelmista. Etenkin puolustuspäässä on nähty lukuisia loukkaantumisia ja lisäksi hiljattain joukkueen ykköstähti Bukayo Saka sai astetta vakavamman lihasvamman, joka pitää hänet muutaman kuukauden sivussa pelikentiltä.
Pelaajaurallaan kolmen vuoden ajan Arsenalia edustanut Emmanuel Petit kritisoi joukkueen hyökkäyspään pelaajia TNT Sportsin haastattelussa. Petit kokee, että joukkueessa on pelaajia, joiden todellinen taso ei riitä taistelemaan Valioliigan mestaruudesta.
– Kun katson sitä, miten Saka kehittyy vuodesta toiseen ja on noussut Valioliigan parhaiden pelaajien joukkoon, niin mietin, milloin näemme sen tapahtuvan Gabriel Martinellin kohdalla? Hän ei ole edes ainoa tapaus. Gabriel Jesus on samassa tilanteessa. Hän on pelannut viime aikoina hyvin, mutta se ei riitä. Olen pahoillani, mutta se ei vain riitä.
– Jotkut Arsenalin pelaajat eivät yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyviä taistellakseen Valioliigan mestaruudesta. Se on mielipiteeni. Artetalla ei ole kuitenkaan vaihtoehtoja, joten hänen on peluutettava näitä pelaajia. Olen kyllästynyt siihen, miten nämä pelaajat allekirjoittavat neli- tai viisivuotisia jatkosopimuksia seuran kanssa. Millä näytöillä, Petit kummasteli.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
- Muhiiko Valioliigassa jättisiirto? Manchester City yrittää väitteen mukaan kaapata Chelsean tähden
- Paljon porua valinnoista – näin Thomas Tuchel perusteli Englannin MM-ryhmää
- Nyt puhuu Pep Guardiola
- Onko Arne Slot menettänyt Liverpoolissa pukukopin? Nyt hän kommentoi
- Fantasy Premier League: GW 38 – katso viimeisen peliviikon parhaat puntit
- Nyt se tapahtui: Man United valitsi uuden päävalmentajan
- Virallista: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn
- Katso: Thomas Tuchel nimesi Englannin MM-kisajoukkueen
- Michael Carrick paljasti: Casemiro pelasi jo viimeisen ottelunsa Man Unitedissa
- Gabriel Jesus avautui: ”Mietin siirtoa päivittäin, olisi unelma palata takaisin”
- Tottenham pelaa putoamista vastaan – kapteeni seuraa ennemmin kannattamansa seuran peliä Argentiinassa
- Erling Haalandin ystävä voitti Valioliigan mestaruuden: ”Todellakin ansaitsee sen”
- Katso: Thomas Tuchel nimesi Englannin MM-kisajoukkueen
- Burnley tienasi hurjat summat, vaikka joukkue putoaa Valioliigasta
- Paljastus: Thomas Tuchel jätti isoja nimiä ulos Englannin MM-kisaryhmästä
- Michael Carrick paljasti: Casemiro pelasi jo viimeisen ottelunsa Man Unitedissa
- Nyt se tapahtui: Man United valitsi uuden päävalmentajan
- Virallista: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn
- Harry Maguire pettyi Thomas Tuchelin päätökseen