Guardian: Arsenal etsii uutta urheilujohtajaa – ykkösvaihtoehto selvillä
Arsenal etsii uutta urheilujohtajaa.
Pestissä työskennellyt Edu erosi yllättäen syksyllä ja jätti Arsenalin ilman urheilujohtajaa.
Englantilaismedian mukaan Edun lähtö oli merkittävä takaisku etenkin Arsenal-luotsi Mikel Artetalle, joka piti Edua kuin tutkaparinaan. Kaksikko rakensi yhdessä Arsenalin nykyisen joukkueen ja suunnitteli peliliikkeitä siirtomarkkinoilla.
Guardianin saamien tietojen mukaan Tomáš Rosický on Arsenalin ykkösvaihtoehto uudeksi urheilujohtajakseen.
Rosický, 44, työskentelee parhaillaan Sparta Prahan urheilujohtajana, ja on kiinnostunut palaamaan Arsenaliin. Rosický edusti pelaajaurallaan Arsenalia vuodet 2006-16.
Guardianin mukaan Rosický siirtyisi Arsenalin seurajohtoon vasta kuluvan kauden jälkeen, sillä hän ei ole halukas jättämään Sparta Prahaa kesken kauden. Lehti kertoo Artetan ja Rosickýn olevan läheisissä väleissä. Kaksikko on puhunut ahkerasti edellisten kuukausien aikana.
Artetalla on paljon sananvaltaa uuden urheilujohtajan valinnassa. Arsenalin kerrotaan pitävän myös Per Mertesackeria potentiaalisena kandidaattina pestiin. Mertesacker työskentelee Arsenalin junioriakatemian johdossa.
LUE MYÖS
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja