Relevo: Arsenal kiinnostunut Atléticon jättäneestä urheilujohtajasta
Edu jätti Arsenalin urheilujohtajan paikan marraskuun alussa.
Arsenal on sittemmin etsinyt uutta urheilujohtajaa.
Arsenalilla on monta kandidaattia Edun korvaajaksi. Englantilaismedian mukaan Arsenal on pitänyt Tomáš Rosickýa ykkösvaihtoehtonaan uudeksi urheilujohtajakseen. Rosický työskentelee parhaillaan Sparta Prahan urheilujohtajana, ja on kiinnostunut palaamaan Arsenaliin. Rosický edusti pelaajaurallaan Arsenalia kymmenen vuoden ajan.
Espanjalaisen Relevon saamien tietojen mukaan Andrea Berta on noussut konkreettiseksi kandidaatiksi.
Berta ja Atlético purkivat sopimuksensa vuodenvaihteessa. Berta työskenteli Atléticon seurajohdossa noin 11 vuoden ajan, joista edelliset seitsemän sujui urheilujohtajana. Berta menetti asemiaan Atléticon seurajohdossa, kun seura palkkasi Carlos Buceron jalkapallojohtajakseen.
Relevon mukaan Berta on kiinnostunut Arsenalin urheilujohtajan paikasta. Berta on noussut nopeasti Arsenalin kärkivaihtoehtojen joukkoon.
LUE MYÖS
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”