Eddie Howe: Tästä syystä Newcastle joutui luopumaan vasta hankitusta pelaajasta

Eddie Howe vahvistaa Newcastlen joutuneen luopumaan Lloyd Kellystä Valioliigan taloussääntöjen vuoksi. Puolustaja siirtyi Serie A:han Juventuksen riveihin siirtoikkunan takarajalla.
Kellyn, 26, siirto on vain teknisesti laina. Juventus tulee maksamaan Newcastlelle kauden jälkeen 17,2 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Kelly siirtyi Newcastleen vasta viime kesänä ilmaiseksi päätettyään sopimuksensa Bournemouthin kanssa. Toppari pelasi vain 14 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien Harakoiden paidassa.
– Se ei ollut välttämättä minun päätökseni päästää hänet lähtemään. Me teimme sen vastahakoisesti. Lloyd oli juuri saapunut pelaaja ja me uskoimme hänen kykyihinsä, Howe harmitteli Sky Sportsille.
– Oli hiukan turhauttavaa, ettei hän pelannut enempää. Se johtui pelaajista hänen ympärillään. Me olemme olleet tässä siirtoikkunassa tietoisia siitä, että meidän on tehtävä päätöksiä PSR:n vuoksi. Olemme tehneet ratkaisuja, jotka auttavat meitä pitkäaikaisesti. Tämä on yksi niistä.
– Lloyd poistuu seurasta meidän parhaiden terveisien saattelemana. Olen varma, että hän pärjää Italiassa. Se on hänelle jännittävä haaste.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle
- Liverpool lainasi puolustajansa Irlantiin
- Chelsea lainaa nuoren hyökkääjänsä Brasiliaan
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”
- GdS: AC Milan haluaa pitää João Félixin – toivoo Chelsean suostuvan uuteen lainaan
- Saako Paul Pogba uuden mahdollisuuden? ”On epätoivoinen”
- Onko Manchester Unitedin valmentaminen liian iso pala Rúben Amorimille? ”Hän ei ymmärrä”
- Michael Owen haukkui kolme Man Unitedin pelaajaa maanrakoon: ”Eivät tee mitään”
- Gary Neville kaatoi täyslaidallisen Rúben Amorimin niskaan: ”Rikotaan kaikkia sääntöjä”
- Arsenalille lätkäistiin sakot – syynä pelaajien käytös
- Arsène Wenger ei usko Arsenalin voittavan mestaruutta: ”Rukoilen sen puolesta, mutta…”
- Gary Neville: Vain yksi Manchester Unitedin pelaaja mahtuisi Tottenhamin avaukseen
- Chelsea lainaa nuoren hyökkääjänsä Brasiliaan
- Casemiro puhui tulevaisuudestaan: ”Haluaisin pelata sen loppuun…”
- Liverpool-toppari otti kantaa siirtohuhuihin: ”Se on imartelevaa”