Thierry Henry: Jalkapallon ulkopuoliset ongelmat vaikuttavat Pep Guardiolaan – ”Sitä ei ole helppoa käsitellä”

Manchester City on voittanut Valioliigan mestaruuden jo neljästi peräkkäin.
Pep Guardiolan Manchester City on dominoinut englantilaista jalkapalloa jo vuosien ajan, mutta kuluva kausi on tuonut siihen pienoisen muutoksen.
Manchester City on parhaillaan vasta viidentenä Valioliigassa ja on jäänyt 15 pisteen päähän sarjaa johtavasta Liverpoolista. Manchester City on ollut hätää kärsimässä jo kolmen kuukauden ajan, eikä se ole onnistunut nousemaan takaisin vanhalle tasolleen.
Hiljattain uutisoitiin, että Guardiola ja hänen pitkäaikainen vaimo Cristina Serra ovat päättäneet erota. Guardiola ja Serra olivat yhdessä yli 30 vuoden ajan.
Guardiolan alaisuudessa pelannut Thierry Henry muistuttaa, että Manchester Cityn vaikeudet saattavat osin johtua Guardiolan tilanteesta jalkapallon ulkopuolella. Guardiola käy läpi vaikeita aikoja.
– Tuntuuko se minusta pahalta, mitä Manchester Citylle ja Guardiolalle on tapahtunut? Kyllä, varsinkin yhdestä syystä. Ei ole helppoa kohdata sitä, mitä Guardiola joutuu kohtaamaan jalkapallon ulkopuolella.
– Kävin läpi saman asian pelatessani Barcelonassa. Sellaisia asioita ei ole helppoa käsitellä. Et ole henkisesti parhaimmillasi. Elin sen kanssa siirtyessäni Barcelonaan ja voin sanoa, ettei se ollut helppoa. Kukaan ei halua joutua sellaiseen tilanteeseen varsinkaan silloin, kun pelaat tai valmennat. Voimme varmasti ymmärtää sen, Henry totesi Sky Sportsille.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus