Tottenham maksaa Mathys Telin neljän kuukauden lainasta hurjan korvauksen
Tottenham sai tammikuun siirtoikkunan viime hetkillä vahvistuksen hyökkäyspäähän, kun Mathys Tel, 19, muuttikin mieltään ja lähti lainalle lontoolaisseuraan.
Vaikuttaa siltä, että Bayern München oli neuvotteluissa niskan päällä ja Tottenham pakkoraossa. Hurjan kalliiksi siirto nimittäin Spursille tuli.
Tel pelaa – jos ei loukkaannu – Tottenhamissa tällä kaudella neljä kuukautta. Siitä hyvästä Spurs oli valmis maksamaan Bayernille peräti kymmenen miljoonan euron korvauksen. Se on valtava summa vieläpä pelaajasta, joka on tällä kaudella pelannut 14 ottelussa vain 458 minuuttia ja saanut kasaan tehot 0+1.
Lainasiirtoon toisaalta lisättiin ilmeisesti Tottenhamin vaatimuksesta osto-optio, jonka suuruus on 60 miljoonaa euroa. Sekin olisi paljon rahaa pelaajasta, joka on saanut Bayernissa 83 ottelussa kasaan 16 maalia ja antanut seitsemän maalisyöttöä.
Bayern tässä on hyvää tiliä tekemässä. Seura osti Telin 20 miljoonalla eurolla kesällä 2022. Nyt se saa jo suoraan takaisin puolet tuosta summasta. Lainan jälkeen Tel jää joko kehittymään saksalaisseuraan, tai Bayern saa myytyä Telin tuntuvalla voitolla.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut