Paul Merson: Arsenal ostaa Harry Kanen – ”En olisi yllättynyt siitä”
Harry Kane on Tottenhamin kasvatti.
Kane pelasi Tottenhamin edustusjoukkueessa noin kymmenen vuoden ajan ennen kuin hän siirtyi sadalla miljoonalla eurolla Bayern Müncheniin kesällä 2023.
Kane ei voittanut Tottenhamissa ainuttakaan pokaalia ja lähti menestyksen perässä Saksaan, muttei ole toistaiseksi juhlinut ainuttakaan mestaruutta Bayernissa. Kanen Bayern-sopimuksessa on noin 75 miljoonan euron ulosostopykälä.
Pelaajaurallaan kymmenen vuotta Arsenalia edustanut Paul Merson kokee, että Tottenhamin paikallisvastustajan pitäisi ostaa Kane kesän siirtoikkunassa.
– Arsenal ostaa Kanen. Miksei? Hinta on 75 miljoonaa euroa. Sol Campbellkin siirtyi Tottenhamista Arsenaliin. Ihmiset nostavat esiin Kanen iän, mutta Arsenal tarvitsee hänet nyt. Jos Arsenal ei voita mestaruutta, on heidän käytettävä tämä mahdollisuus hyväkseen. Sinun on ostettava hyökkääjä, joka on osoittanut tasonsa, Merson muistutti Sky Sportsille.
Merson ei pidä Kanen Arsenal-siirtoa mahdottomuutena.
– En olisi yllättynyt siitä. Kanelle on kerrottu, että hän voi lähteä 75 miljoonalla eurolla, ja siten vain muutama seura voi hankkia hänet. Ehkä Tottenham hankkii hänet takaisin, mutta Kanen on aluksi voitettava jotain Bayernissa palatakseen Tottenhamiin. Jos hän ei voita mitään Bayernissa, et palaa Tottenhamiin, jossa et tule voittamaan mitään.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi
- Virallista: Xabi Alonso on Chelsean uusi manageri
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?

- Mohamed Salah otti Arne Slotin tähtäimeensä: ”Tiedän osaavani pelata sellaista jalkapalloa”
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi