Nathan Aké ei voi ymmärtää Manchester Cityn sulamista Mestarien liigassa: ”Sitä on vaikea hyväksyä”
Manchester City on selkä seinää vasten Mestarien liigassa.
Manchester City hävisi aiemmin tällä viikolla pudotuspelien ensimmäisen kierroksen avausosassa Real Madridille 2-3, vaikka johti ottelua kahdesti.
Real Madrid iski loppuhetkillä kaksi maalia ja nousi vierasvoittoon. Otteluparin toinen osa pelataan ensi viikolla Bernabéulla. Voittaja etenee Mestarien liigan neljännesvälieriin.
Manchester Cityn Nathan Akén on vaikea ymmärtää, miten johtoasema vaihtui tappioksi ottelun loppuhetkillä.
Akén mukaan kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun Manchester City on kokenut samanlaisen kohtalon tällä kaudella.
– On turhauttaa ja sitä on vaikea hyväksyä, kun johdat peliä viisi minuuttia ennen loppua ja lopulta häviät. Totta puhuen tämä on todella vaikeaa. Yritämme löytää syitä siihen, miksi näin tapahtui. Monissa peleissä selviydyt, vaikka pienet yksityiskohdat eivät olisikaan kunnossa, mutta tällaisissa otteluissa et selviä, koska vastustaja on niin laadukas.
– Näin on tapahtunut jo useamman kerran tällä kaudella, emmekä ole vieläkään oppineet. Tämän tason vastustajat tulevat aina saamaan maalipaikkoja. Meidän on oltava kollektiivisesti parempia. Pääasia on kuitenkin se, että johdimme peliä lopussa ja annoimme sen pois, Aké muistutti.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Romano: Newcastle United on lähellä sopimusta lupaavan espanjalaislaiturin kanssa
- Liverpool-pelaaja jää sittenkin sivuun MM-kisoista
- BBC: Toppari jättää Chelsean kesällä
- BBC: Nottingham Forest hylkäsi Manchester Cityn jättitarjouksen tähdestään
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan
- Valioliigaseuran päävalmentaja astuu syrjään
- ESPN: Valioliigan läpimurtopelaajasta valmistellaan brittihistorian ennätyshankintaa!
- Mitä ihmettä Valioliigan jumboseurassa tapahtuu? Nyt voi tulla erikoinen ratkaisu

- Se oli siinä – suomalaispelaaja ulos Chelseasta!
- Mitä ihmettä Valioliigan jumboseurassa tapahtuu? Nyt voi tulla erikoinen ratkaisu
- Myrskyvaroitus – tällä kokoonpanolla Englanti möyhensi vastustajansa MM-kenraalissa