John Obi Mikel: Roman Abramovitš olisi jo antanut potkut Enzo Marescalle

Chelsea pelaa kaksijakoista kautta.
Enzo Marescan miehistö oli vahvassa iskussa valtaosan syyskaudesta ja oli vielä joulukuussa mukana Valioliigan mestaruustaistossa, mutta sittemmin on ollut huomattavasti vaikeampaa.
Edellisestä yhdeksästä sarjaottelusta tuloksena on vain kaksi voittoa, ja Chelsea on samalla pudonnut kuudenneksi sarjataulukossa. Brighton pudotti Chelsean hiljattain FA Cupista. Liigacupista lähtö tuli jo lokakuun lopussa.
Chelsean entinen pelaaja John Obi Mikel väittää, että Maresca olisi saanut jo potkut, jos Roman Abramovitš olisi edelleen seuran omistaja.
Obi Mikelin mukaan Abramovitš tuli aina helikopterilla paikalle harjoituskeskukseen antamaan potkut päävalmentajalle.
– Tämä olisi ollut aiemmin täydellinen kriisi. Helikopteri olisi ehdottomasti laskeutunut harjoituskeskukseen. Ja kuka tahansa joukkueen peräsimessä ollut valmentaja olisi saanut potkut. Se on ihan päivänselvää. En kuitenkaan vaadi Marescalle potkuja. Ongelmani on se, että nyt tapahtuvat asiat eivät mene putkeen, Obi Mikel sanoi podcastissaan.
Obi Mikel vaati viime kesänä Chelseaa hankkimaan maanmiehensä Victor Osimhenin Napolista. Siirto ei lopulta toteutunut.
– Viime kesän rekrytointi ei sujunut tarpeeksi hyvin. Monet Chelsean kannattajat sanoivat, että haluan Osimhemin joukkueeseen vain, koska olen hänen kaverinsa. Se ei pidä paikkaansa. Tarvitsimme uuden kärjen ja huippumaalivahdin.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Lehti: Liverpool kiinnostunut Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpongista
- Jamie Carragher: Eddie Howe olisi ollut paras vaihtoehto Englannin maajoukkueen peräsimeen
- Arsenalin keskikenttäpelaaja joutuu pelaamaan kärjessä – Arteta vaikuttui: ”Se on uskomatonta…”
- Tottenham tutkii valmentajamarkkinoita – löysi kaksi potentiaalista korvaajaehdokasta Ange Postecogloulle
- Telegraph: Eddie Howe saa merkittävän palkankorotuksen jos Newcastle pääsee Mestarien liigaan
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”
- Vaikea kausi jättänyt jäljen Phil Fodeniin: ”Jos vielä joskus voitan jotain…”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Mikel Arteta kehui Chelsean yhtä ominaisuutta vuolaasti: ”Sarjan paras”
- Eddie Howe tunteikkaana Newcastlen historiallisesta cup-voitosta: ”Meillä on tapana tehdä asioista vaikeita”
- Tottenham tutkii valmentajamarkkinoita – löysi kaksi potentiaalista korvaajaehdokasta Ange Postecogloulle
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”
- Arsenalin keskikenttäpelaaja joutuu pelaamaan kärjessä – Arteta vaikuttui: ”Se on uskomatonta…”
- Telegraph: Eddie Howe saa merkittävän palkankorotuksen jos Newcastle pääsee Mestarien liigaan
- Vaikea kausi jättänyt jäljen Phil Fodeniin: ”Jos vielä joskus voitan jotain…”
- Lehti: Liverpool kiinnostunut Bayer Leverkusenin Jeremie Frimpongista
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Jamie Carragher: Eddie Howe olisi ollut paras vaihtoehto Englannin maajoukkueen peräsimeen
- Valioliiga-managerilta surullinen avautuminen: ”Me putoamme sarjasta – emme ole hyviä”
- Liverpool laittoi kakkosveskarin cupin finaaliin maaliin – Arne Slot perusteli päätöstä