Arsenal-vahti sysää paineita Liverpoolille: ”Sama tapahtui meille viime vuonna”

Arsenal-vahti David Raya uskoo Valioliigan mestaruustaistelun olevan vielä täysin avoin, vaikka Liverpool on tällä hetkellä kahdeksan pisteen karkumatkalla. Tykkimiehet voivat kuitenkin kaventaa eron viiteen pisteeseen voittamalla lauantaina West Hamin.
Ottelun enemmän pelannut Liverpool puolestaan matkaa sunnuntaina Manchester Cityn vieraaksi.
Raya kommentoi Liverpoolin viimeaikaisia otteita ja myönsi, että mestaruuskamppailun paineet alkavat näkyä. Liverpool on menettänyt pisteitä kahdessa edellisestä kolmesta ottelustaan.
– Tämä on täysin normaalia. Sama tapahtui meille viime kaudella. Kun City pelasi ensin ja me jälkikäteen, hävisimme Aston Villalle. Näissä tilanteissa pitää vain keskittyä omaan tekemiseen, eikä miettiä liikaa, mitä muut joukkueet tekevät, Raya sanoi Liverpool Echon mukaan.
Espanjalaismaalivahti korostaa, että Arsenalilla on vahva itseluottamus loppukauteen.
– Meillä on ollut hyvä kausi ja olemme näyttäneet, mihin pystymme. Olemme todella itsevarmoja siitä, että pystymme taistelemaan mestaruudesta.
Arsenal on pelannut edellisestä 15 ottelua Valioliigassa ilman tappioita.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Fulhamin luottopelaaja valitsi jatkosopimuksen – yhdistettiin toiseen valioliigaseuraan
- Kepa on ollut monta kertaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nyt hän tuo Midaksen kosketuksensa Arsenaliin
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Sky: Manchester United kauppaa hylkiöhyökkääjiään Italiaan
- Brentford-pomo: Christian Nørgaard lähdössä, Bryan Mbeumosta päivitys
- Leeds hankkimassa topparin Bundesliigasta

- Pep Guardiola kommentoi kohuturnauksen vaikutusta ensi kauteen: ”Ehkä meitä odottaa katastrofi”
- Sporting-pomo vihjasi Viktor Gyökeresin hintalapusta – otti Man Unitedin ostokset esimerkiksi
- Brentford-pomo: Christian Nørgaard lähdössä, Bryan Mbeumosta päivitys
- Crystal Palace ei vieläkään tiedä, saako se pelata ensi kaudella Eurooppa-liigassa