Erik Ten Hag kaipaa Manchester Unitedista yhtä asiaa – raotti myös tulevaisuuttaan

Erik ten Hag kaipaa yhtä asiaa ajaltaan Manchester Unitedissa. Hollantilaisvalmentaja kommentoi myös tulevaisuuden suunnitelmiaan.
Ten Hag sai potkut Man Unitedista lokakuun lopussa. Ajaxista kesällä 2022 saapunut valmentaja vietti Manchesterissa alle 2,5 vuotta.
Ten Hag voitti Man Unitedin kanssa Liigacupin ensimmäisellä kaudellaan ja FA Cupin viime kauden lopussa.
– Jos jotain kaipaan, se on Old Trafford, ten Hag kommentoi agentuurinsa SEG:in julkaisemalla videolla.
– Meillä oli Unitedissa monia huippuja, mutta aina löytyy jotain kehitettävää.
Ten Hag, 55, yhdistettiin Man Unitedista tapahtuneen lähdön jälkeen Saksaan Borussia Dortmundiin Nuri Sahinin potkujen jälkeen. Hollantilainen tunnustaa, ettei hän ole vielä valmis palaamaan.
– Olen jo päättänyt, etten ota uutta työtä vastaan ennen heinäkuun ensimmäistä päivää. Odotan siis ensi kauteen, ten Hag raotti.
Ten Hagin korvannut Rúben Amorim ei ole saanut Man Unitedin kurssia kääntymään. Red Devils on vajonnut sarjataulukossa sijalle 15 voitettuaan viimeisestä viidestä ottelustaan vain yhden Valioliigassa.
LUE MYÖS!
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean
- Manchester Cityn kesähankinta lähetettiin lainalle
- Taas uusi pelaajakauppa – Wolves osti Kamerunin maajoukkuepelaajan
- Saako Man United kaupattua hylkiönsä Napoliin?
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan
- Virallista: Tottenham teki jatkosopimuksen kapteeninsa kanssa
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean
- Manchester Cityn kesähankinta lähetettiin lainalle
- Saako Man United kaupattua hylkiönsä Napoliin?
- Ruben Amorim kertoi, miksi André Onana pudotettiin kokoonpanosta
- Taas uusi pelaajakauppa – Wolves osti Kamerunin maajoukkuepelaajan
- Gary Neville täräytti: Man Unitedin hankittava jompikumpi näistä maalivahdeista