Fulham-pelaaja sai rasistisia viestejä Man United -voiton jälkeen – ”Vastaavia tekoja ei voi hyväksyä”

Fulham vahvistaa puolustajansa Calvin Basseyn joutuneen rasististen viestien kohteeksi FA Cupin viidennen kierroksen ottelun jälkeen Manchester Unitedin vieraana Old Traffordilla sunnuntaina. Nigerialainen onnistui maalinteossa, kun Mökkiläiset eteni otteluparista jatkoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Bassey iski Fulhamin avausmaalin ensimmäisen puoliskon lisäajalla. Rangaistuspotkukilpailussa lontoolaisseura onnistui jokaisella neljällä yrityksellään. Man United epäonnistui kahdesti Joshua Zirkzeen ja Victor Lindelöfin hukattua omat yrityksensä kahdella viimeisellä laukausvuorolla.
Fulham kertoi tiedotteessaan Basseyn jakaneen saamiaan rasistisia viestejä sosiaalisessa mediassa.
– Fulham on hyvin kauhistunut Calvin Basseyn sosiaalisessa mediassa jakamasta rasistisesta ja homofobisesta syrjinnästä eilisen FA Cupin ottelun jälkeen Manchester Unitedia vastaan, Fulham kertoi tiedotteessaan.
– Me tuomitsemme täysin tämän hirvittävän käytöksen, jolla ei ole mitään asiaa jalkapallossa tai yhteiskunnassa. Vastaavia tekoja ei voi millään tavoin hyväksyä. Me tuemme täysin Calvin Basseya tässä.
Fulham kohtaa seuraavaksi FA Cupissa puolivälierissä Crystal Palacen. Valioliigassa pelit jatkuvat vierasottelulla Brightonia vastaan tulevana lauantaina.
Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS!
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”
- Vaikea kausi jättänyt jäljen Phil Fodeniin: ”Jos vielä joskus voitan jotain…”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Mikel Arteta kehui Chelsean yhtä ominaisuutta vuolaasti: ”Sarjan paras”
- Eddie Howe tunteikkaana Newcastlen historiallisesta cup-voitosta: ”Meillä on tapana tehdä asioista vaikeita”
- Ange Postecoglou raivosi tappion jälkeen: ”Täysin hyväksymätöntä”
- Newcastle kaatoi Liverpoolin liigacupin finaalissa – 70 vuoden odotus ohi
- Chelsea-luotsilta löytyi selitys vaisuun hyökkäyspeliin
- Liverpool laittoi kakkosveskarin cupin finaaliin maaliin – Arne Slot perusteli päätöstä
- Arsenal ja Fulham hoitivat Lontoon derbyt tyylipuhtaasti
- Kohtalokas päätös oli viedä Michael Antonion hengen – West Hamin tähti rikkoi hiljaisuuden järkyttävästä onnettomuudestaan: ”En tuntenut oloani turvalliseksi”
- Vaikea kausi jättänyt jäljen Phil Fodeniin: ”Jos vielä joskus voitan jotain…”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Valioliiga-managerilta surullinen avautuminen: ”Me putoamme sarjasta – emme ole hyviä”