Nämä sanat johtivat Arne Slotin rangaistukseen Merseysiden derbyssä – ”Jos emme voita tätä liigaa…”
FA on julkistanut Arne Slotin toimitsijakieltoon johtaneet sanat erotuomari Michael Oliverille Merseysiden derbyssä helmikuussa. Liverpoolin päävalmentaja ajettiin ulos suoralla punaisella kortilla päätösvihellyksen jälkeen 2-2-tasatulokseen päättyneessä ottelussa Evertonin vieraana Goodison Parkilla.
Slot lähestyi James Tarkowskin lisäajan tasoitusmaalin jälkeen uhkaavasti Oliveria ja puristi voimakkaasti erotuomarin kättä. FA:n itsenäinen sääntökomissio tulkitsi viime viikolla kahden ottelun mittaiseen toimitsijakieltoon tuomitun Slotin käytöksen olleen ”aggressiivista ja ristiriitaista”.
FA julkaisi tänään yksityiskohdat Slotin Oliverille lausumista sanoista, joista erotuomari nosti punaisen kortin.
– Lahjoitit heille v*ttu kaiken, Slot sanoi FA:n raportin mukaan Oliverille puristaessaan erotuomarin kättä.
Noin minuuttia myöhemmin Slot kääntyi uudelleen Oliveria päin.
– Jos me emme voita tätä liigaa, syytän v*ttu teitä siitä, Liverpool-luotsin kerrotaan raivonneen.
Slot myös toisti FA:n raportin mukaan aputuomarille kahdesti sanat: ”tämä oli v*tun häpeällistä”.
Slot kertoi omassa versiossaan sanoneensa, että jos Liverpool ei voita liigaa, hän kiittää siitä tuomareita. Hollantilainen hyväksyi muuten syytteensä.
Slot sai kahden ottelun toimitsijakieltonsa lisäksi 70 000 punnan (85 000 euron) arvoiset sakot. Myös hänen apuvalmentajansa Sipke Hulshoffin toimitsijakielto oli saman mittainen.
Slot uskoi, että Tarkowskin tasoitusmaalia edelsi Liverpoolin puolustajaan Ibrahima Konatéen kohdistunut rike.
Hulshoff kertoi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut loukata henkilökohtaisesti loukata Oliveria, vaan raivoisan reaktion taustalla olivat ”p*skat tuomiot” ottelun aikana.
Slotin kohdalla FA oli lähellä jakaa kolmen ottelun toimitsijakiellon, joka olisi asettanut hänet sivuun Liigacupin finaalista Newcastlea vastaan maaliskuun 16. päivä sunnuntaina. Hollantilaisen anteeksipyyntö median edessä seuraavana päivänä kuitenkin otettiin huomioon rangaistusta lieventävänä tekijänä.
Slot kärsi ensimmäisen ottelun kilpailukiellostaan viime viikon keskiviikkona, kun Liverpool kohtasi Newcastlen Valioliigassa. Rangaistus jatkuu vielä Southampton-ottelun yli tulevana lauantaina.
Viaplay näyttää kaikki Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS!
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
