Crystal Palace -tähden teloneesta iskusta lätkäistiin pitkä pelikielto

Liam Robertsin kolmen ottelun pelikielto on kasvanut kuuteen otteluun, kertoo BBC. Millwallin maalivahti sai suoran punaisen kortin FA Cupin viidennen kierroksen ottelussa Crystal Palacea vastaan viime viikon lauantaina vaarallisesta taklauksestaan Jean-Philippe Matetaan.
Crystal Palace voitti ottelun 3-1-lukemin.
Robertsin ulosajo tapahtui ottelun kahdeksannella minuutilla. Maalivahti tuli vastaan jalka korkealla ja osui voimakkaasti Matetan päähän.
Matetaa hoidettiin useamman minuutin ajan kentällä. Palace-hyökkääjälle annettiin happea, ennen kuin hänet vietiin paareilla sivuun.
Matetan vasempaan korvaan tuli iskusta repeämä, joka tarvitsi 25 tikkiä. Ottelun erotuomari Michael Oliver ei viheltänyt tilanteesta alun perin ulosajoa, vaan punainen kortti nousi vasta videotarkastuksen jälkeen.
Oliverin toiminta herätti kritiikkiä ja erotuomari on vedetty sivuun viikonlopun valioliigakierrokselta.
FA koki, ettei automaattinen kolmen ottelun pelikielto ollut Robertsille rikkeen vakavuuden mitassa riittävä ja teki vetoomuksen sääntökomissiolle pidentää rangaistusta. Vetoomus meni tänään läpi.
Roberts vapautuu pelikiellostaan vasta huhtikuun kahdeksas päivä, kun Millwall kohtaa Mestaruussarjassa Sheffield Unitedin.
Roberts on kertonut olleensa järkyttynyt tapahtuneesta. Maalivahti pyysi Matetalta anteeksi tilannetta ja sai hyväksyvän vastauksen.
– Lähestyin Matetaa henkilökohtaisesti niin pian kuin oli mahdollista pyytääkseni anteeksi. Olen kiitollinen, että hän ilmoitti silloin illalla olevansa kunnossa ja sanoi, ettei minulla ole syytä huolestua, Roberts sanoi antamassaan lausunnossa.
Roberts hyväksyy rangaistuksensa. Millwall-vahti on ollut kuitenkin pettynyt median tapaan käsitellä hänen rikettään.
Roberts on saanut tapauksen jälkeen runsaasti vihaviestejä sosiaalisessa mediassa.
– On ollut äärimmäisen epämiellyttävää seurata väitteitä, että minä haluisin tarkoituksella vahingoittaa toista ammattipelaajaa. En ole ikinä astunut jalkapallokentälle tarkoituksena vahingoittaa vastustajaa.
– Harhaanjohtavat artikkelit ja kommentit ovat johtaneet lukemattomaan määrään herjaavia viestejä ja uhkauksia sekä minua että perhettäni kohtaan.
Matetan odotetaan olevan pelikunnossa maajoukkuetauon jälkeen, kun Palace kohtaa vieraissa Fulhamin Valioliigassa. 27-vuotias ranskalainen on 12 osumallaan lontoolaisseuran paras maalintekijä.
– Hänellä ei ollut murtumia tai aivotärähdystä. Isosta haavasta toipuminen menee, kuten odotimme, Palacen päävalmentaja Oliver Glasner kommentoi Matetan tilannetta lehdistölle.
– Hän matkaa kanssamme Marbellaan (harjoitusleirille Espanjaan) ensi viikolla ja harjoittelee itsenäisesti. Jos kaikki menee hyvin, toivomme hänen olevan käytössä Fulhamia vastaan.
Crystal Palace kohtaa Valioliigassa kotonaan Ipswichin lauantaina. Eagles on sarjataulukossa sijalla 12.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen