Kaksi Arsenal-pelaajaa joutui jättämään pelin kesken – näin Mikel Arteta kommentoi
Arsenal ja Brentford pelasivat lauantaina 1-1-tasapelin Valioliigassa.
Arsenal-luotsi Mikel Arteta joutui ottamaan joukkueen maalin tehneen Thomas Parteyn vaihtoon toisella jaksolla. Thomas tunsi kipuja jalassaan ja joutui jättämään pelin kesken.
Myös Jorginho jätti pelin kesken toisella jaksolla. Arsenal oli käyttänyt kaikki vaihtonsa, joten se joutui pelaamaan lopun vajaalla.
Arteta käytti lauantaina rotaatiota, eikä osannut odottaa pelaajiensa loukkaantumisia.
– Meillä oli tieto tiettyjen pelaajien fyysisestä kunnosta ja siitä, että jotkut avaukseen nimetyt pelaajat eivät pystyisi pelaamaan koko peliä. Sellaista ongelmaa ei olisi ollut Thomasin kanssa. Meidän piti ottaa hänet vaihtoon. Thomas tunsi jotain kipuja. Ja tietenkään emme odottaneet, että Jorginhon olisi pitänyt tulla vaihtoon. Siksi pelasimme vajaalla.
Artetan mukaan Declan Rice oli tarpeeksi hyvässä iskussa ja siksi hänet nimettiin avaukseen.
– Rice oli hyvässä kunnossa. Hän harjoitteli normaalisti joukkueen kanssa perjantaina, eikä hänellä ollut mitään kipuja, joten siksi nimesimme hänet avaukseen.
LUE MYÖS
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”

- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä