Näkökulma: Tästä syystä Liverpool voitti Valioliigan vaikkei siihen kauden alla uskottu

Liverpool on Valioliigan mestari kaudella 2025-26. Mestaruus tuli ylivoimaisella tavalla ja varmistui jo huhtikuussa.
Se oli kovan luokan työnäyte koko joukkueelta ja uudelta valmennusjohdolta Arne Slotin johdolla.
Entinen Liverpoolin maalivahti Sander Westerveld sanoi BBC:lle, että suurin osa Liverpoolin kannattajista ei olisi elokuussa uskonut joukkueen mestaruusmahdollisuuksiin.
Miksi Liverpool kuitenkin voitti – ja vieläpä niin ylivoimaisesti?
Hallittu siirtyminen uuteen aikaan
Valmentajanvaihdokset ovat osa jalkapalloseurojen arkea. Isoja eroja on kuitenkin siinä, kuinka hallitusti tai hallitsemattomasti vaihdoksia tehdään.
Jälkiviisaasti voidaan sanoa, että Liverpoolissa kapulanvaihto tehtiin erinomaisesti. Jürgen Klopp ilmoitti ajoissa aikeistaan lähteä. Joukkuetta ei jätetty retuperälle, vaan Klopp oli ennen lähtöään urheilujohdon kanssa vahvistanut heikkoja osa-alueita.
Slotin kanssa neuvoteltiin ajoissa, ja hollantilaisvalmentaja sai niin paljon aikaa kauden alla kuin nyt tällä tasolla ylipäätään on mahdollista antaa.
Klopp myös tietyllä tapaa antoi julkisen tukensa Slotille, mikä tuskin ainakaan haittasi alkuvaiheen hitsautumista yhteen. Sikäli ei ollut ihme, että mestaruuden varmistuttua Slot kiitti Kloppia ja tämän valmennusryhmää.
Kilpailijoiden kompurointi
Menestystä pitää aina suhteuttaa kilpaiijoihin. Tällä kaudella sattui käymään niin, että kilpailijat kompuroivat. Tietysti isoimpana voi nostaa esiin Man Cityn. Monen vuoden ajan pelin henki on ollut se, että jos haluaa voittaa Valioliigan, on voitettava Man City.
Tällä kaudella mestaruuden olisi voittanut 80 pisteellä, ehkä vähemmälläkin. Viimeksi vastaavaa tapahtui kaudella 2015-16, jolloin niin ikään suuret kompuroivat. Tuolloin mestaruuteen ylsi sensaatiomainen Leicester.
Vaikka mestaruus irtosi tällä kaudella Valioliigassa helpommin kuin viime vuosina keskimäärin, ei se suoraan tarkoita, että Liverpool olisi ollut heikompi. Pool voi yltää 94 pisteeseen ja sellaista taas ei ole nähty mestarilta sitten vuoden 2019-20, jolloin Liverpool edellisen kerran voitti mestaruuden – tuolloin peräti 99 pisteellä.
Eli voidaan sanoa, että isoimmat kilpailijat ovat kompuroineet, mutta ei se suinkaan varmaa ole, että parhaimmillaankaan Man City olisi peitonnut tämän kauden Liverpoolia.
Liverpoolia on auttanut se, että se on ylittänyt pisteodottamansa noin kuudella, kun taas Arsenal on kerännyt pisteitä hyvin odottamansa mukaisesti. Toisaalta, vaikka Liverpool ei olisi ylisuorittanut, se silti johtaisi Arsenalia tällä hetkellä yhdeksällä pisteellä, eli ei voida puhua että Liverpool olisi jotenkin onnekas mestari.
Mieletön Salah
Yksilötasolla on pakko nostaa esiin Mohamed Salah. Tällaista kautta ei ole hetkeen nähty. Salah johtaa sekä sarjan maali- että maalisyöttöpörssiä. Maaleja on kasassa kirjoitushetkellä 28 ja maalisyöttöjä 18.
Nämä ovat sellaisia Messi-lukemia. Valioliigassa on nähty aivan viime vuosinakin mielettömiä maalimääriä, mutta se on poikkeuksellista, että joku takoo molempiin sarakkeisiin tällaisia lukemia. Salah lienee tälläkin menestyksellä korkealla Ballon d’Or -spekulaatioissa, joskaan palkintoon asti ei välttämättä riitä, kun Mestarien liigasta tuli lähtö niin aikaisin.
Liverpoolin kannalta on erittäin tärkeää, että Salahin kanssa saatiin jatkosopimus sorvattua. Egyptiläinen ei ole osoittanut mitään ikääntymisestä johtuvia taantumisen merkkejä. Jossain vaiheessa sopimussaagaa brittilehdistössä tilannetta pyöriteltiin osuvasti: jos Liverpool menettäisi Salahin vieläpä ilmaiseksi, mistä ihmeestä seura löytäisi samalla investoinnilla yhtä kovan luokan tekijän hyökkäyspäähän.
Liverpool avasi kukkaroaan, mikä oli todennäköisesti hyvä päätös. Samoin se, että Virgil van Dijk jatkaa. Trent Alexander-Arnold on lähdössä, mutta kokonaisuutena muutokset pysyvät hallittavina. Se taas antaa Liverpoolille mahdollisuuden taistella ensi kaudellakin kaikista pokaaleista.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arne Slot ei pitänyt Trent Alexander-Arnoldin harjoittelumotivaatiosta viime kesänä: ”Sanoin hänelle pari juttua…”
- Thomas Tuchel nimesi Englannin maajoukkueen kesäkuun peleihin – Ivan Toney pitkästä aikaa mukana
- RMC: Chelsea kiinnostunut Eintracht Frankfurtin hyökkääjästä – suuri hintalappu siirron esteenä?
- ESPN: Tällaisia pelaajia Rúben Amorim haluaa Manchester Unitediin
- Son Heung-Minille sattui erikoinen haaveri Tottenhamin voitonjuhlissa – pokaalista taisteluarvet
- BBC: Arsenal lähellä jatkosopimusta luottolaiturin kanssa
- Lähteekö Man United -hyökkääjä seurasta? Sanoi suorat sanat hävityn finaalin jälkeen
- Bruno Fernandes puhui tulevaisuudestaan: ”Jos seura kokee, että…”
- Roy Keane kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin finaalitappiosta
- Luke Shaw latasi suorat sanat Manchester Unitedista: ”Emme ole edes lähellä”
- ESPN: Tällaisia pelaajia Rúben Amorim haluaa Manchester Unitediin
- Lähteekö Man United -hyökkääjä seurasta? Sanoi suorat sanat hävityn finaalin jälkeen
- Son Heung-Minille sattui erikoinen haaveri Tottenhamin voitonjuhlissa – pokaalista taisteluarvet
- Roy Keane kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin finaalitappiosta
- Bruno Fernandes puhui tulevaisuudestaan: ”Jos seura kokee, että…”
- BBC: Arsenal lähellä jatkosopimusta luottolaiturin kanssa
- Luke Shaw latasi suorat sanat Manchester Unitedista: ”Emme ole edes lähellä”
- Ange Postecoglou puhui tulevaisuudestaan: ”Olisin pettynyt, jos…”
- RMC: Chelsea kiinnostunut Eintracht Frankfurtin hyökkääjästä – suuri hintalappu siirron esteenä?
- Pep Guardiola aikoo ottaa saman riskin joka tuhosi Man Cityn kauden – ”Muuten lähden täältä”