Pep Guardiola vaatii isoja päätöksiä Man City -johdolta – ”Ei saa hämääntyä”
Manchester Cityllä on mahdollisuus voittaa pokaali tällä kaudella, sillä joukkue selvitti tiensä FA Cupin finaaliin. City kaatoi välierissä Nottingham Forestin 2-0.
Cityssä rima on kuitenkin sen verran ylhäällä, että yksinään FA Cupin voitto ei kovin paljon merkitse. Tai ainakaan se ei saisi merkitä, mistä Pep Guardiola varoitteli lehdistötilaisuudessa.
– Ei, Guardiola vastasi kun häneltä kysyttiin, voiko kautta pitää onnistuneena jos FA Cupin mestaruus tulee.
– Ei saa hämääntyä luulemaan, että kausi olisi ollut hyvä. Seuran on tehtävä oikeanlaisia päätöksiä, jotta ensi kaudella pärjäämme paremmin.
– Olemme tuhat miljoonaa pistettä Liverpoolia perässä. Olen sanonut moneen kertaan, että kautemme ei ole ollut hyvä, koska me määrittelemme onnistumisen paljolti Valioliigan perusteella.
Cityn keskikenttäpelaaja Mateo Kovačić oli omiaan kohtaan hieman lempeämpi.
– Olemme saaneet nyt taas juonen päästä kiinni. Joukkue on vahvempi, kaikki ovat keskittyneitä, Kovačić sanoi lehdistölle.
– Kun meillä on kaikki pelaajat käytössämme, olemme vahvoja. Tämä kausi ei ole sujunut toivotulla tavalla, mutta olemme nyt taas FA Cupin finaalissa ja Valioliigassakin neljän joukossa.
Nottingham Forestin leirissä mielialat olivat hiukan toisenlaiset hävityn välieräottelun jälkeen. Normaalisti tämä olisi ollut Forestille iso menetetty mahdollisuus. Nyt tilanne on sikäli toinen, että joukkue kamppailee Valioliigassa edelleen tosissaan paikasta ensi kauden Mestarien liigaan.
– Tämä oli surullinen päivä. Ei se helppoa ole, mutta kun heräämme aamulla ja suru on poistunut, tiedämme että meillä on isoja pelejä pelattavana, Forestin päävalmentaja Nuno sanoi.
Valioliigassa on neljä kierrosta pelaamatta. Lisäksi Forestilla on yksi rästipeli. Seuraavaksi City kohtaa kotonaan Wolvesin ja Forest kotonaan Brentfordin.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”