Bournemouth-luotsi otti kantaa tähtipelaajiensa tulevaisuuteen: ”Emme voi pelätä sitä”
Andoni Iraolan valmentama Bournemouth on pelannut mukiinmenevän kauden.
Bournemouth taisteli pitkään jopa paikasta Mestarien liigaan, mutta viime viikot ovat olleet vaikeita ja joukkue putosi jo kymmenenneksi sarjataulukossa. Bournemouth voitti lauantaina Arsenalin vieraskentällä 2-1, ja nousi kahdeksanneksi.
Iraola on saanut paljon kehuja tekemästään työstä Englannissa. Muun muassa Tottenhamin on kerrottu olevan Iraolan kintereillä, jos ja kun Ange Postecoglou jättää seuran kuluvan kauden jälkeen.
Iraolan lisäksi myös Bournemouthin pelaajat ovat herättäneet kiinnostusta siirtomarkkinoilla.
Toppari Dean Huijsen ja laitapuolustaja Milos Kerkez ovat pelanneet nappikauden Iraolan alaisuudessa ja siirtynevät suurempiin ympyröihin kesän siirtoikkunassa.
Iraola otti kantaa kaksikon tulevaisuuteen Sky Sportsin haastattelussa.
– Emme tiedä, mitä kesällä tapahtuu, mutta tällä hetkellä nämä pelaajat ovat meidän. Jos mitään ei tapahdu, ovat he meidän pelaajia myös ensi kaudella. Sinällään tilanne ei tule muuttumaan tänä kesänä verrattuna edellisiin vuosiin. Meidän on oltava valmiita mahdollisiin myynteihin, muttemme voi pelätä niitä. Kaikki seurat, jotka eivät ole huipulla, ovat tottuneita tähän, Iraola viittasi mahdollisiin avainpelaajien myynteihin.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenalin uusi hankinta onnistui heti
- Romano: Liverpoolin ykköskohde ei jatka PSG:ssä
- Romano: Arsenal hankkii 16-vuotiaan huippulupauksen
- Jermain Defoen lähtöpasseista lisää tietoa – taustalla ”kasvavia huolia” toiminnasta
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Nuori hyökkääjä, 15, vastasi yhdellä sanalla penkitykseen Manchester Unitedissa
- Brittilehti kertoo huonoja uutisia Viníciuksesta haaveileville Arsenal-faneille
- Liverpoolin puolustus kapenee – uusi loukkaantuminen harjoitusottelussa
- Sieltä se tuli – Leeds jätti tarjouksen Saksan maajoukkuemiehestä
- Chelsea pisti rahaa likoon – tavoittelee 18-vuotiasta superlupausta
- Arvostettu asiantuntija paljastaa: Arsenal tavoittelee kesän suurinta siirtopommia
- Eddie Howe avasi suunsa – kommentoi Bruno Guimaraesin ja Arsenalin tilannetta
- Pep Guardiolan tulevaisuudesta uutta tietoa
- Valioliigan tähtitoppari siirtyy Chelseaan – istuuko hankinta Xabi Alonson palapeliin?
- Manchester City -puolustaja solmi pitkän jatkosopimuksen