Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
Arsenal on hankkimassa riveihinsä Espanjan olympiakultavahti Joan Garcian. The Independentin mukaan Espanyolia edustava Garcia on lähellä siirtoa Pohjois-Lontooseen, kun Arsenal etsii uutta varamaalivahtia Neton palatessa Bournemouthiin kauden jälkeen.
24-vuotias Garcia on noussut nopeasti huipputasolle ja Espanyolin ykkösvahdiksi. Hän kuului myös Espanjan joukkueeseen, joka voitti kultaa vuoden 2024 Pariisin olympialaisissa.
Garcia on pelannut kuluvalla kaudella 34 ottelua La Ligassa, pitänyt seitsemän nollapeliä ja päästänyt 44 maalia. Espanjalaisen esitykset ovat herättäneet kiinnostusta myös La Ligan suurseuroissa Barcelonassa ja Real Madridissa, mutta Arsenal näyttää Independentin mukaan olevan voitolla kisassa.
Arsenalin ja Garcian edustajat ovat lähteiden mukaan jo lähellä suullista sopua, ja siirto voi varmistua nopeasti kesän siirtoikkunan auetessa. Garcia olisi todennäköisesti David Rayan kakkosmaalivahti tulevalla kaudella.
Uutisoimme aiemmin lauantaina Arsenalin päässeen suulliseen sopuun Real Sociedadin Martin Zubimendin siirrosta. Voit lukea aiheesta lisää täältä.
LYE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta