Nottinghamin omistaja meni vihaisena valmentajan puheille – näin Nuno kommentoi
Nottingham Forestin päävalmentaja Nuno Espírito Santo on puolustanut seuran omistajaa Evangelos Marinakisia, joka ryntäsi ärtyneen oloisena kentälle hänen puheilleen.
Forestin kannattajat hämmästelivät sunnuntaina omistajan käytöstä joukkueen pelattua 2-2-tasapelin Leicesteriä vastaan Valioliigassa.
Pelin päätyttyä Marinakis meni vihaisen oloisena puhumaan Nunolle, joka puhui hänelle lyhyesti ennen kuin kreikkalaispohatta jatkoi tuhahdellen matkaansa.
Forest on pelannut sensaatiomaisen kauden, vaikka se onkin pudonnut viime viikkoina Mestarien liigan sijoilta. Sunnuntain tulos sarjanousijaa vastaan oli pettymys, mutta samalla Forest varmisti paikkansa ensi kauden europeleissä. Viimeksi Forest on nähty Euroopassa kauden 1995-1996 UEFA Cupissa.
Monet ovat ihmetelleet pelin jälkeen Marinakisin käytöstä. Nunon mukaan välikohtauksessa oli kyse väärinymmärryksestä, joka johtui Taiwo Awoniyin loukkaantumisesta.
Forest käytti viimeisen vaihtonsa 91. minuutilla tuoden Jota Silvan kentälle Elliot Andersonin tilalle, vaikka Awoniyita oli juuri hoidettu pitkään hänen törmättyä tolppaan. Nigerialaishyökkääjä pystyi kyllä jatkamaan pelaamista, mutta hän ei törmäyksensä jälkeen pystynyt juurikaan vaikuttamaan peliin.
– Se oli pettymys kaikille. Valitettavasti jouduimme pelaamaan viimeiset kymmenen minuuttia alivoimalla. Taiwo antoi kaikkensa, mutta hän oli liian kivuissaan auttaakseen todella joukkuetta, kommentoi Nuno Athleticin mukaan.
– Valmennusryhmän ja lääkintätiimin välillä sattui väärinymmärrys. Meillä oli ohjeet tehdä vaihto ja Taiwo yritti jatkaa pelaamista, mutta hän ei kyennyt siihen.
– Siinä oli pettymystä ja turhautumista, mutta on omistajamme ja hänen intohimonsa ansiota, että me kasvamme seurana. Hän puskee meitä eteenpäin, hän haluaa meidän kehittyvän. Me olemme seurana paljon velkaa Marinakisin perheelle.
LUE MYÖS
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä

- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”