Man United tekemässä jo toista jättihankintaa hyökkäyspäähän
Manchester United on käynyt siirtoneuvotteluja Brentfordin laitahyökkääjä Bryan Mbeumon kanssa, kertoo talkSPORT. 25-vuotias Kamerunin maajoukkuemies pelasi huippukauden ja teki 20 maalia sekä antoi seitsemän maalisyöttöä auttaen Brentfordin Valioliigan kymmenenneksi.
Mbeumo pelasi kaikki 38 sarjaottelua ja viimeisteli myös kauden päätöskierroksella osuman Wolvesia vastaan. Sopimusta on jäljellä enää vuosi, ja Brentford saattaa joutua myymään tähden kesällä, jotta ei menettäisi häntä ilmaiseksi myöhemmin.
Pelaajan arvo on noin 50 miljoonaa puntaa, ja myös Newcastle on mukana kisassa. Brentfordin päävalmentaja Thomas Frank myönsi hiljattain, että siirto on mahdollinen.
– Hän on parhaassa iässä ja teki 20 maalia. Ymmärrän kiinnostuksen. Haluaisin pitää hänet, mutta olemme myyvä seura. Jos hinta on oikea, mitään ei ole tehtävissä, Frank sanoi.
United on jo sopinut Wolvesin Matheus Cunhan 62,5 miljoonan punnan siirrosta ja tavoittelee myös Ipswichin Liam Delapia, jonka sopimuksessa on 30 miljoonan punnan ulosostopykälä. Chelsean uskotaan kuitenkin olevan johdossa Delapin hankkinan suhteen
Ruben Amorim haluaa vahvistaa hyökkäysosastoa erityisesti laidoilta, sillä Aston Villassa kevään lainalla olleen Marcus Rashfordin odotetaan lähtevän pysyvästi.
LUE MYÖS
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä