Tottenham vahvisti viiden pelaajan lähdön – lainatoppari liittyy riveihin
Tottenham on vahvistanut viiden pelaajan lähtevän seurasta.
Lähtijöiden joukossa ovat maalivahdit Fraser Forster ja Alfie Whiteman sekä laitapuolustaja Sergio Reguilon, joiden sopimukset päättyvät tänä kesänä.
Lisäksi seuran jättävät hyökkääjä Timo Werner, joka palaa 18 kuukauden lainakomennuksen jälkeen RB Leipzigiin, ja keskikenttäpelaaja Pierre-Emile Højbjerg, joka liittyy lainaseuransa Marseillen riveihin pysyvästi. Evening Standardin mukaan Tottenham kuittaa Højbjergin siirrosta noin 20 miljoonaa euroa.
Samassa yhteydessä Spurs on vahvistanut, että se hankkii toppari Kevin Danson pysyvästi riveihinsä. Itävallan maajoukkuepuolustaja saapui Tottenhamiin tammikuussa Lensistä lainasopimuksella, joka sisälsi tiettyihin ehtoihin sidotun ostovelvoitteen.
Danso, 26, on solminut Spursin kanssa viiden vuoden sopimuksen ja Lens saa hänestä lehtitietojen mukaan noin 25 miljoonan euron siirtokorvauksen. Lainapestinsä aikana Danso ehti esiintyä 15 ottelussa.
Tottenham ei ole vielä kertonut, mitä se aikoo tehdä lainahyökkääjänsä Mathys Telin suhteen. Ranskalaiskärki siirtyi Spursiin tammikuussa lainalle Bayern Münchenistä, joka haluaisi hänestä tiettävästi 53,5 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Evening Standardin mukaan Tottenham yrittänee vielä neuvotella hintaa alaspäin. Tel, 20, pelasi keväällä 20 ottelussa ja onnistui maalinteossa kolmesti.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä Man Cityn ja Arsenalin kokoonpanot Valioliigan huippukamppailuun
- Chelsea-tähti Cole Palmer kommentoi tulevaisuuttaan: ”Naurattaa, kun näen niitä juttuja”
- Tottenham-pelaaja joutui rasistisen solvauksen kohteeksi
- Toimittaja: Chelsea kaavailee valmentajanvaihdosta
- Chelsea-tähden MM-kisat vaarassa: ”Hän itki”
- Bruno Fernandes saavuttamassa hurjan ennätyksen Valioliigassa
- Michael Carrickilta suora tunnustus tulevaisuudestaan Man Unitedissa
- Manchester United ylsi harvinaiseen temppuun – rikkoi yli 40 vuoden “kirouksen”
- “On vaikea kuvitella elämää ilman häntä” – Pep Guardiolalta tunteikas paljastus ennen kohtalon ottelua
- Arsenal ja Man United Serie A -tähden perässä – siirto todennäköinen
- Manchester United harppasi kohti Mestarien liigaa – Chelsea epäonnistui taas
- Tottenhamilta lyötiin ilmat pihalle karulla tavalla – nyt puhuu Roberto De Zerbi
- Hurja putki jatkui Valioliigassa – kiilaako yllätysjoukkue jopa Mestarien liigaan?
- Ei voi olla totta! Tottenham teki taas tottenhamit sekopäisessä trillerissä
- Vinícius Júnior ei kelvannut Chelsealle – miksi ihmeessä?
- Manchester United nappasi jättivoiton – ex-Valioliiga-tähdeltä kova väite Bruno Fernandesista
- Virallista: Coventryn ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä!
- Käsittämätön torjunta Valioliigassa
- Arsenal ja Man United Serie A -tähden perässä – siirto todennäköinen
- “On vaikea kuvitella elämää ilman häntä” – Pep Guardiolalta tunteikas paljastus ennen kohtalon ottelua