Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
Chelsea voitti maanantaina Los Angeles FC:n 2-0 seurajoukkueiden MM-kisojen avausottelussaan.
Ottelun ensimmäisestä osumasta vastasi Pedro Neto, joka karkasi 34. minuutilla linjan taakse, vei yhden puolustajan kahville vetoharhautuksella ja kiskaisi pallon maaliin.
Loppulukemat viimeisteli 79. minuutilla Enzo Fernández, joka runnoi pallon sisään Liam Delapin keskityksen jälkeen.
Seurajoukkueiden MM-kisojen yhteydessä on spekuloitu, löytääkö yleisö tiensä lehtereille uudistettuun turnaukseen. Chelsean ja LAFC:n kohtaaminen ei ainakaan houkutellut Atlantan Mercedes-Benz Stadiumia täyteen, sillä katsomossa oli kymmeniä tuhansia tyhjiä penkkejä.
BBC:n tietojen FIFA odotti otteluun noin 26 000 katsojaa, mutta tuokaan lukema ei todennäköisesti toteutunut. Mercedes-Benz Stadiumin enimmäiskapasiteetti on 75 000, mutta ylimpiä katsomonosia ei avattu sunnuntain otteluun lainkaan.
Ennen aloituspotkua halvimpia lippuja myytiin 43 eurolla. Pelin aikana lippuja olisi saanut internetistä vielä 30 eurolla.
Osaltaan heikkoa yleisömäärää selitti myös se, että ottelu alkoi paikallista aikaa kello 15.00 normaalina työpäivänä. Lisäksi, Atlanta on yli 3 500 kilometrin päässä Los Angelesista, josta oli matkannut peliin noin 1 500 LAFC:n ultrakannattajaa.
Chelsean ja LAFC:n kanssa samassa lohkossa pelaavat myös brasilialainen Flamengo ja tunisialainen ES Tunis, jotka kohtaavat Suomen aikaa maanantain ja tiistain välisenä yönä kello 04.00.
LUE MYÖS
- Manchester City iskettiin kanveesiin Mestarien liigan jättiottelussa
- Liverpoolin tähtihankinta onnistui vihdoin – hattutemppu yhdeksän maalin illassa
- Toimittaja: Man Unitedin mitta täyttymässä – Michael Carrickille annettiin takaraja
- Antonio Conte takaisin Valioliigaan? Manchester United väitetysti kiinnostaa
- Sky: Lisandro Martínezin purkauksella voi olla isoja seurauksia
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!
- Teamtalk: Bournemouth tarjosi tähdelleen jättisopimusta – sai kieltävän vastauksen
- Ex-pelaaja: Michael Carrick kertoi ettei valmentaminen ole häntä varten
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen