Crystal Palace neuvotteluissa isosta hankinnasta – taustalla Marc Guehin sopimustilanne
Crystal Palace neuvottelee Sportingin kanssa toppari Ousmane Diomanden siirrosta, kertoo BBC. Lontoolaisseura etsii uutta topparia Marc Guehin epävarman tilanteen vuoksi.
Palace-kapteeni Guehilla on vain vuosi sopimustaan jäljellä. FA Cupin puolustava mestari haluaa BBC:n mukaan välttää Englannin maajoukkuepelaajan menettämisen ilmaiseksi.
Diomanden, 21, markkina-arvo on noin 47 miljoonaa euroa. Norsunluurannikon maajoukkuepuolustaja olisi siirron toteutuessa Eaglesin seurahistorian ennätyshankinta.
Crystal Palacen nykyinen siirtoennätys on vuodelta 2016. Seura maksoi tuolloin Liverpoolille Christian Bentekestä 37 miljoonaa euroa.
Diomande pelasi 31 Portugalin liigan ottelussa viime kaudella ja onnistui kahdesti maalinteossa. Toppari on voittanut Sportingissa kaksi peräkkäistä Portugalin liigan mestaruutta.
LUE MYÖS!
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”