Manchester Cityn tuore hankinta vakuutti Pep Guardiolan – ”Olen hyvin tyytyväinen”
Pep Guardiola oli vaikuttunut Rayan Aït-Nourin debyytistä Manchester Cityn paidassa. Algerialainen esiintyi edukseen Cityn takalinjoilla 6-0-voitossa arabiemiraattilaista Al Ainia vastaan seurajoukkueiden MM-turnauksessa Yhdysvalloissa.
Aït-Nouri, 24, siirtyi Cityyn Wolverhamptonista 36,8 miljoonan euron siirtosummalla. Vasen laitapuolustaja urakoi täydet 90 minuuttia Al Ainia vastaan.
Aït-Nouri otti 92 kosketusta pallon mukaan lukien seitsemän vastustajan boksissa ja teki jatkuvia juoksuja eteenpäin vasemmalta laidalta. Algerialainen viimeisteli yhdeksän maalia ja syötti 19 viiden kauden aikana Wolvesissa.
Cityllä ei ole ollut perinteistä vasenta laitapuolustajaa kokoonpanossaan Benjamin Mendyn lähdön jälkeen. Guardiola oli tyytyväinen ensinäkemäänsä.
– Hän pelasi ensin neljän- ja sitten viiden linjassa. Hän pelasi todella hyvin, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Se oli hänen ensimmäinen pelinsä, mutta hän on pelannut Valioliigassa vuosia, Guardiola arvioi lehdistölle.
– Hän on älykäs ja vahva puolustaja sekä pallonriistäjä. Hän on hyvin viisas viimeisellä kolmanneksella. Hän tekee oikeita ratkaisuja ja luo tiloja. Olen hyvin tyytyväinen hänen otteluunsa.
City varmisti voitolla Al Ainista pudotuspelipaikkansa. Manchesterilaisseura taistelee lohkovoitosta Serie A -seura Juventusta vastaan torstaina.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä
- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin