Ruud van Nistelrooy jättää Leicesterin
Ruud van Nistelrooy on jättänyt tehtävänsä Leicesterin päävalmentajana yhteisymmärryksessä seuran kanssa.
Hollannin hyökkääjälegenda siirtyi Leicesterin peräsimeen viime marraskuussa solmien kesään 2027 ulottuvan sopimuksen.
Ennen siirtoaan Kettujen peräsimeen van Nistelrooy, 48, oli toiminut viime kaudella Manchester Unitedin valmennusryhmässä. Erik ten Hagin potkujen hälkeen hollantilaisluotsi otti väliaikaisen vetovastuun Unitedista johdattaen manchesteriläiset kolmeen voittoon ja yhteen tasapeliin.
Leicesterissä van Nistelrooy ei kuitenkaan saanut käännettyä joukkueen kurssia. Hän voitti 24 Valioliiga-ottelustaan vain neljä, ja niistäkin voitoista kaksi tuli putoamisen jo varmistuttua.
– Haluan henkilökohtaisesti kiittää Leicester Cityn pelaajia, valmentajia, akatemiaa ja koko henkilökuntaa, jonka kanssa olen työskennellyt, heidän ammattitaidostaan ja omistautumisestaan seurassa ollessani sekä kiittää kannattajia heidän tuestaan ja käyttää tilaisuutta hyväkseni toivottaakseni seuralle kaikkea hyvää tulevaisuutta varten, kommentoi van Nistelrooy.
LUE MYÖS
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa