Brentford-pomo: Christian Nørgaard lähdössä, Bryan Mbeumosta päivitys
Brentfordin jalkapallojohtaja Phil Giles sanoo, että keskikenttäpelaaja Christian Nørgaard on lähellä siirtoa Arsenaliin.
Lehtitietojen mukaan seurat ovat päässeet sopuun siirtokorvauksesta, joka voi nousta bonusten myötä noin 17,5 miljoonaan euroon.
Giles sanoi BBC:n haastattelussa odottavansa, että tanskalaisen Nørgaardin, 31, siirto menee läpi.
– Olemme neuvotelleet Arsenalin kanssa 7-10 päivän ajan. Tällä hetkellä kauppa ei ole vielä maalissa, mutta se etenee siihen suuntaan.
– Jos se toteutuu, se on fantastinen asia hänelle. Hän on ansainnut sen. Hän on ollut loistava kapteeni meille.
Giles kommentoi myös hyökkääjä Bryan Mbeumon tulevaisuutta. Brentford on hylännyt kamerunilaistähdestä kaksi Manchester Unitedin tarjousta, joista jälkimmäinen oli bonuksineen noin 73 miljoonaa euroa.
BBC:n mukaan Mbeumo, 25, on ilmoittanut Brentfordille, että hän haluaa siirtyä Manchester Unitediin.
– Hänen tapauksestaan ei ole yhtä paljon kerrottavaa. Hänellä oli fantastinen kausi. Me odotimme hänen herättävän paljon kiinnostusta ja hän on herättänyt paljon kiinnostusta.
– Hänellä on ideansa siitä, mihin suuntaan hän haluaa viedä uransa. Tietenkin on, hänellä on täysi oikeus siihen. Me käymme jatkuvaa keskustelua siitä hänen ja hänen edustajiensa kanssa.
– Tällä hetkellä meillä ei ole sopimusta hänen lähtemisestään. Ei ole mahdotonta, että hän on Brentfordin pelaaja vielä ensi kaudella, jos sovimme, että hän jää.
– Sen on oltava oikeanlainen diili Brentfordille, ja kaikki seurat sanovat samaa. Jos se ei ole hyvä kauppa, miksi suostuisimme siihen?
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Arsenal jäi ilman toista rangaistuspotkua – ”Tuomari teki selvän virheen”
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Virallista: Ashley Young lopettaa pelaajauransa
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista