Sporting-pomo vihjasi Viktor Gyökeresin hintalapusta – otti Man Unitedin ostokset esimerkiksi
Sporting CP:n puheenjohtaja sanoo olevan ”iso mahdollisuus”, että tähtihyökkääjä Viktor Gyökeres vaihtaa tänä kesänä seuraa.
Ruotsalaiskärki on yksi tämän hetken kuumimmista nimistä siirtomarkkinoilla pelattuaan kaksi huippukautta Sportingissa. Päättyneellä sesongilla hän latoi 52 otteluun 54 osumaa ja 13 maalisyöttöä.
Huhuissa Gyökeresiä, 27, on viety etenkin Arsenaliin ja Manchester Unitediin, jossa häntä odottaisi ex-valmentajansa Rúben Amorim. Unitedilla ei kuitenkaan ole tarjota hänelle Mestarien liigan jalkapalloa tai muitakaan europelejä, toisin kuin Arsenalilla.
Gyökeresillä on sopimuksessaan sadan miljoonan euron ulosostoklausuuli, mutta Sportingin puheenjohtaja Frederico Varandas kertoi O Jogon haastattelussa, että siirto voi tapahtua alle sen summan.
Halvalla Gyökeres ei kuitenkaan liiku. Varandas otti vertailukohteiksi Matheus Cunhan, joka siirtyi Wolverhamptonista Manchester Unitediin 73,2 miljoonaa eurolla, ja Brentfordin Bryan Mbeumon, jonka on huhuttu siirtyvän samaan suuntaan vastaavanlaisella summalla.
– Näillä pelaajilla ei mielestäni ole Viktorin markkina-arvoa tai laatua. Heidän kohdallaan neuvotellaan noin 75 miljoonan euron arvosta, kommentoi Varanda Athleticin mukaan.
– Olemme ymmärtäväisiä Viktorin tai minkä tahansa pelaajan unelmille. Tällä hetkellä on mielestäni suuri todennäköisyys, että hän (Gyökeres) lähtee.
– Voin taata täydellä varmuudella, että Viktor ei lähde 60 miljoonalla eurolla ja kymmenen miljoonan euron bonuksella.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Unitedin legenda tyrmäsi Chelsean tähden: “Häpeällinen asenne”
- Manchester City matkaa Aasiaan – vetonaulana jättimäinen kohtaaminen
- Saako Liam Rosenior kenkää? ”Pitää saada tuloksia nyt”
- Karu romahdus voi käydä toteen tänään – merkittävä putoaminen on nyt lähellä
- Tottenhamin ex-valmentaja kertoi karun mielipiteensä seuran tilanteesta
- Toimittaja: Liverpool sensaatiolaiturin perässä – onko tässä Mohamed Salahin korvaaja?
- Ensimmäinen putoaja varmistui – kutkuttava tilanne Valioliigassa
- Romano: Man Cityn tähtitoppari jättää seuran
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Arsenalille karvaiseva tappio kärkitaistossa – kapteeni Martin Ødegaard avasi suunsa
- Manchester United kaavailee jättikaappausta Real Madridista
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Arsenalin kaavailema 120 miljoonan superhankinta jäissä – City-tausta painaa päätöksessä
- Arsenalille karvaiseva tappio kärkitaistossa – kapteeni Martin Ødegaard avasi suunsa
- Toimittaja: Liverpool sensaatiolaiturin perässä – onko tässä Mohamed Salahin korvaaja?
- Romano: Man Cityn tähtitoppari jättää seuran
- Tässä on Bournemouthin uusi manageri
- Liverpoolin supertähti tulevaisuudestaan: ”Se ei ole omissa käsissäni”
- Liverpoolin tähtipelaaja haukkui Evertonin Merseysiden derbyn jälkeen
- Wayne Rooney ennusti: Näin Valioliigan mestaruustaistossa käy
