Chelsean hankkima superlupaus loisti jäähyväisissään tulevaa seuraansa vastaan – Palmeiras-valmentaja herkistyi tappion jälkeen: ”Teidän täytyy pitää hänestä huolta”
Estêvão Willian antoi vahvoja näyttöjä tulevalle seuralleen, kun Chelsea eteni välieriin 2-1-voitolla Palmeirasista seurajoukkueiden MM-turnauksessa Yhdysvalloissa. Lontoolaisseuran tuleva laituri viimeisteli brasilialaisseura Palmeirasin ainoan maalin ottelussa.
Estêvão, 18, iski Palmeirasin 1-1-tasoituksen 53. peliminuutilla. Chelsean voittomaali syntyi varsinaisen peliajan lopussa, kun Malo Guston matala pallo ohjautui Wevertonin jalan kautta Palmeirasin omaan maaliin.
Chelsealla maalinteossa onnistui myös ottelun avausmaalin viimeistellyt Cole Palmer.
Estêvão tulee siirtymään Chelseaan turnauksen jälkeen heinäkuun puolivälissä. Lontoolaisseura sopi Palmeirasin kanssa aiemmin siirtosummasta, joka voi nousta kaikkien bonusten täyttyessä 60 miljoonaan euroon.
Estêvão palkittiin puolivälieräottelun parhaana pelaajana.
– Hän on suuri lahjakkuus ja loistava pelaaja. Ainoa asia on, että Etelä-Amerikasta toiseen maanosaan siirtyessä tarvitsee aikaa sopeutua. Me tulemme auttamaan häntä siinä, että hän olisi onnellinen täällä ja nauttisi jalkapallosta. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö hän tulisi olemaan Chelsealle tärkeä pelaaja, Chelsean päävalmentaja Enzo Maresca kommentoi tulevan pelaajansa esitystä BBC:n mukaan.
Palmeirasin päävalmentaja Abel Ferreira oli liikuttunut Estêvãon viimeisen ottelun jälkeen seurassa.
– Puhuin aiemmin Marescan kanssa ja sanoin hänelle, että he ostivat erinomaisen pelaajan, mutta myös uskomattoman hienon ihmisen. Teidän täytyy pitää huolta hänestä. Teidän täytyy syleillä häntä ja alussa varmistaa, että hän tekee myös virheitä, Ferreira sanoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
– Kuten me näimme tänään, hän on uskomaton pelaaja ja hyvin taitava. Hän pystyy voittamaan ottelun yksinään.
Estêvão nousi Palmeirasin edustusjoukkueeseen tammikuussa 2024. 83 otteluun 23 maalia viimeistellyt nuorukainen kiitollinen brasilialaisseuralle mahdollisuudesta läpimurtoon.
– Palmeiras avasi oven minulle. Olin hyvin onnellinen Palmeirasissa ja perheeni tiesi, kuinka onnellinen olin siellä. Olen tyytyväinen, että pystyin tekemään maalin ja auttaa seuraani, mutta valitettavasti tulos ei ollut haluamamme. Annoimme parhaamme kentällä ja nyt minä jatkan eteenpäin, Estêvão kertoi pelin jälkeen.
Chelsea kohtaa seurajoukkueiden MM-turnauksen välierässä Fluminensen Brasiliasta. Ottelu pelataan 8.7 tiistaina 22:00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS!
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”