Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
Arsenalin neuvottelut Sportingin tähtihyökkääjän Viktor Gyökeresin siirrosta seisovat paikallaan. Tykkimiehet ei ole ollut mediatietojen mukaan keskusteluissa Sportingin kanssa viimeiseen kolmeen päivään.
Gyökeresin, 27, on uutisoitu brittimediassa päässeen yhteisymmärrykseen Arsenal-sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista. Ruotsin maajoukkuepelaajan on uskottu olevan kiinnostunut siirtymään Valioliiga-seuraan.
Mail Sport kertoo neuvottelujen pysähtyneen Sportingin Gyökeresille asettaman hintalapun myötä. Tähtihyökkääjä on uskonut aiemmin voimassa olevaan herrasmiessopimukseen, joka päästäisi hänet lähtemään 60 miljoonan euron hintaan ja 10 miljoonan euron bonuksilla.
Arsenal on tarjonnut lehden mukaan 65 miljoonaa euroa ja 15 miljonaa euroa bonuksia. Portugalin liigan mestari Sporting kuitenkin haluaisi nyt 70 miljoonaa euroa Gyökeresin palveluksista.
Englannissa aiemmin Coventry Cityä ja Brightonia edustaneella Gyökeresillä on vielä kolme vuotta sopimustaan Sportingin kanssa jäljellä. Hyökkääjä ei ole palaamassa portugalilaislehti A Bolan tietojen mukaan seuran vahvuuteen harjoituskauden alkaessa perjantaina.
Gyökeres on voittanut kahden kauden aikana kaksi Portugalin mestaruutta Sportingissa. Ruotsalaishyökkääjä takoi ällistyttävät 54 maalia viime kauden aikana kaikki kilpailut mukaan lukien.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Unitedin legenda tyrmäsi Chelsean tähden: “Häpeällinen asenne”
- Manchester City matkaa Aasiaan – vetonaulana jättimäinen kohtaaminen
- Saako Liam Rosenior kenkää? ”Pitää saada tuloksia nyt”
- Karu romahdus voi käydä toteen tänään – merkittävä putoaminen on nyt lähellä
- Tottenhamin ex-valmentaja kertoi karun mielipiteensä seuran tilanteesta
- Toimittaja: Liverpool sensaatiolaiturin perässä – onko tässä Mohamed Salahin korvaaja?
- Ensimmäinen putoaja varmistui – kutkuttava tilanne Valioliigassa
- Romano: Man Cityn tähtitoppari jättää seuran
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Arsenalille karvaiseva tappio kärkitaistossa – kapteeni Martin Ødegaard avasi suunsa
- Manchester United kaavailee jättikaappausta Real Madridista
- Crystal Palacelta iso apu Tottenhamille
- Arsenalin kaavailema 120 miljoonan superhankinta jäissä – City-tausta painaa päätöksessä
- Arsenalille karvaiseva tappio kärkitaistossa – kapteeni Martin Ødegaard avasi suunsa
- Toimittaja: Liverpool sensaatiolaiturin perässä – onko tässä Mohamed Salahin korvaaja?
- Romano: Man Cityn tähtitoppari jättää seuran
- Tässä on Bournemouthin uusi manageri
- Liverpoolin supertähti tulevaisuudestaan: ”Se ei ole omissa käsissäni”
- Liverpoolin tähtipelaaja haukkui Evertonin Merseysiden derbyn jälkeen
- Wayne Rooney ennusti: Näin Valioliigan mestaruustaistossa käy