Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
Crystal Palace joutuu tyytymään Eurooppa-liigan sijaan Konferenssiliigaan ensi kaudella, kertoo BBC. UEFA teki päätöksensä perjantaina, ettei valioliigaseura saa osallistua samaan euroturnaukseen Lyonin kanssa.
Palace voi valittaa päätöksestä urheilun kansainväliselle välitystuomioistuimelle CAS:lle. Nottingham Forest tulee ottamaan heidän paikkansa Eurooppa-liigassa.
Palace ansaitsi itselleen paikkansa Eurooppa-liigassa voittamalla FA Cupin ensimmäistä kertaa seuran historiassa. UEFA tulkitsi Eaglesin rikkovan useiden seurojen omistussääntöjä.
UEFA:n sääntöjen mukaan samassa omistuksessa olevat seurat eivät saa pelata samassa euroturnauksessa. Yhdysvaltaisella liikemiehellä John Textorilla on osuuksia sekä Palacessa että Ligue 1 -seura Lyonissa.
UEFA oli asettanut takarajan maaliskuun ensimmäiseen päivään esittää todisteita seuran järjestelyistä omistusportaassa. Palace ei reagoinut asiaan.
Palacen puolustus oli, ettei Textorilla olisi päätäntävaltaa seurassa. UEFA ei hyväksynyt selitystä.
Eurooppa-liigapaikan myös saanut Lyon pääsi UEFA:n hierarkiassa Palacen edelle sijoitettuaan sarjataulukossa paremmin.
Lyon oli Ligue 1:ssa kuudes ja Palace Valioliigassa vasta 12:s.
Lyon oltiin pudottamassa Ligue 1:sta talousongelmien vuoksi, mutta päätös kumoutui aiemmin tällä viikolla ranskalaisseuran saatua valituksensa hyväksytyksi.
Eurooppa-liigassa tulee pelaamaan kaudella 2024-2025 kaksi englantilaista seuraa. Valioliigassa seitsemänneksi sijoittuneen Forestin lisäksi toisen paikan nappaa kuudenteen sijaan viime kauden päättänyt Aston Villa.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa

- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta